Verkkouutiset

PS-nuoret sanovat joutuneensa tönimisen ja nimittelyn kohteeksi Helsingin mielenilmauksessa

Puheenjohtaja Sebastian Tynkkysen mukaan nuoret olivat jakamassa pillejä, joita käytettiin mielenilmauksessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Rasismin vastaiseen ”peli poikki” -mielenilmaisuun osallistui lauantaina Helsingissä noin 15 000 ihmistä. Tilaisuudessa puhui muun muassa presidentti Tarja Halonen. Osallistujille jaettiin tapahtuman hengessä pillejä, joilla peli voitaisiin puhaltaa poikki.

Perussuomalaiset nuoret olivat naamioituneet supersankareiksi mielenosoituksessa ja jakoivat pillejä.

Järjestön puheenjohtaja Sebastian Tynkkysen mukaan porukka joutui tönimisen ja nimittelyn kohteeksi, kun selvisi, että he ovat perussuomalaisia.

– Meitä alettiin nimittelemään isoon ääneen ja huudettiin, että näitä pillejä ei kannata mielenilmaisussa käyttää, Tynkkynen kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan.

Hänen mukaansa järjestö vastustaa väkivaltaa ja on myös vaatinut Suomen Vastarintaliikkeen lakkauttamista.

– Vaikka toimijamme jatkuvasti tuomitsevat rasismin ja poliitisen väkivallan, se ei tunnu riittävän.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)