Se oli ihan oikeasti vaikea päätös. Mutta se oli tehtävä. Näin sanoo kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo, joka palaa Nykypäivän haastattelussa puheenjohtajakisan taustoihin.
– Lähdin siitä, että halusin tehdä työtäni sisäministerinä ja tukea sitä kautta kokoomusta ja puolueen puheenjohtajaa. Tein sitä niin pitkälle, kuin se oli mahdollista, hän sanoo.
Sitten paineet kasvoivat liian suuriksi. Oli tehtävä uudelleen arvio. Verkkouutiset kertoi perjantaina 29. huhtikuuta Orpon harkitsevan asettumista ehdolle puheenjohtajakisaan. Päätös omassa mielessä oli kypsynyt jo aiemmin. Yhtenä huhtikuun viikonloppuna, jolloin puhelin niin sanotusti ”räjähti”. Orpo kertoo, että häneen vetosivat ”selkärankakokoomuslaiset”. Nimiä hän ei paljasta, mutta:
– He olivat vakaita kokoomuslaisia kentältä, joita arvostan ja jotka olen tuntenut vuosikymmenten ajan.
Painostus oli kova, mutta päätös oli oma. Vaakakupissa painoi huoli kokoomuksesta, mikä lopulta ylitti kynnyksen haastaa istuva puheenjohtaja Alexander Stubb.
– Kävin Alexin kanssa keskusteluja. Sanoin, että joudun tätä (haastamista), Alex, nyt vakavasti miettimään.
Kokoomuskentältä houkuteltiin sitkeästi Stubbin haastajaksi myös Euroopan investointipankin varapääjohtajaa Jan Vapaavuorta. Jos hän olisi lähtenyt ehdolle, olisitko siinä tapauksessa lähtenyt?
– Jan Vapaavuoren puheenjohtajuuspohdinnoilla ei ollut vaikutusta omiin valintoihini, Orpo vastaa.
Mitä tarkoitetaan keskiluokalla?
Orpo on luvannut muutosta, mutta mikä käytännössä muuttuu? On puhuttu siitä, että kyse ei ollut linja- vaan henkilövaalista. Etenkin kun verrataan Stubbia ja Orpoa keskenään. Molempien on katsottu edustavan maltillista, keskustaoikeistolaista kokoomuslaisuutta. Orpo ei suostu lokeroimaan itseään ”mihinkään ideologiseen kulmaan”. Hän sanoo politiikkansa kumpuavan kaikille yhteisistä kokoomusarvoista. Ja pragmaattisuudesta.
– Se, että yritetään löytää minun ja Alexin väliltä valtavia linjaeroja, se ei ole tätä päivää. Millään idealistisella suuntauksella ei kokoomuksessa pystytä ratkomaan tämän päivän monimutkaisia ongelmia, vaan ne tehdään arvojen pohjalta keskellä. Mutta sitten kun tullaan painotuksiin, tapaan tehdä politiikkaa ja johtaa, niin niissä olen ihan varmasti oma persoonani. Erilainen.
Petteri Orpo on korostanut olevansa huolissaan kokoomuksesta. Luottamus puolueeseen on heikentynyt ja tämä näkyy kannatuksessa. Hallituksessa on tehty tai jätetty tekemättä päätöksiä, joihin kokoomuslaiset eivät ole olleet tyytyväisiä. Orpo on istunut hallituksessa, mutta sanoo, että parannettavaa on. Ja se on mahdollista.
Hallituksen keskeisimmäksi tavoitteeksi hän nostaa 110 000 uutta työpaikkaa. Tämä edellyttää uusia, mittavia toimia. Hän lupaa myös edistää paikallista sopimista. Tähän saakka tehdyt toimet eivät vastaa sitä, mitä hallitusohjelmassa sovittiin. Linjapuheessaan Orpo painotti, että ”me pysymme hallituksessa, mutta emme hinnalla millä hyvänsä”.
Luottamuksen menetyksessä on kyse kuitenkin muustakin kuin vain siitä, että kokoomus olisi jäänyt hallituksessa Juha Sipilän varjoon. Kyse on syvemmistä asioista. Nyt tullaan siihen keskiluokkaan, jota Orpo on pitänyt esillä. Olennaista ei ole, ketkä siihen tarkalleen kuuluvat, mutta ydinhuoli on tämä: tavalliset suomalaiset eivät koe, että kokoomuksen harjoittama politiikka olisi heidän etujensa mukaista. Puolue näyttäytyy heille kaukaisena ja etäisenä.
Onko kyse siitä, että ihmiset eivät vain ymmärrä kokoomuksen ajavan heidän etujaan vai onko yksinkertaisesti tehty väärää politiikkaa?
– Sekä että, Orpo pohtii.
Otetaan esimerkiksi tiukka finanssipolitiikka, velkaantumisen taittaminen ja julkisen talouden tasapainottaminen. Ne saattavat kuulostaa kylmiltä ja kovilta, mutta kuuluvat kokoomuslaisuuteen ja palvelevat kaikkien suomalaisten etua. Mutta politiikassa tehdään päivittäin paljon päätöksiä, jotka vaikuttavat tavalla tai toisella ihmisten arkeen. Osataanko näistä viestiä? Kuunnellaanko kansalaisten huolia tai murheita riittävän herkällä korvalla? Orpon mielestä päätöksiä tehtäessä pitäisi punnita niiden vaikutukset ihmisten arkeen nykyistä paremmin.
– Miten me vastaamme ihmisten huoliin ja murheisiin, mutta samaan aikaan viemme Suomea eteenpäin? Siitä on kyse.
Ylimielinen kuva käännettävissä
Petteri Orpo on sanonut, että hänelle tärkein kokoomuksen arvoista on välittäminen. ”Mukana ollaan” -vaalisloganillaan hän halusi puolueen olevan rakentamassa vahvasti sellaista yhteiskuntaa, jossa kaikki pysyvät mukana.
Välittäminen korostui myös hänen Lappeenrannassa pitämistään puheista. Otetaan esimerkiksi linjapuhe.
– Halusin, että siellä puhutaan köyhyydestä, köyhyyden estämisestä. Emme voi olla rakentamassa vain menestyjien yhteiskuntaa, koska silloin Suomi ei ole enää Suomi.
Orpon mielestä kokoomuksessa on käyty liian vähän keskustelua vähäosaisuudesta ja köyhyydestä, vaikka puolueella on mitä parhaimmat lääkkeet tähän lähtien mahdollisuuksien tasa-arvosta, työstä ja kannustavuudesta. Ulospäin kokoomus näyttäytyy valitettavan usein rikkaiden ja hyväosaisten etujen ajajana.
Media raportoi mieluusti, kuinka paljon samppanjaa kokoomuksen puoluekokouksessa kului tai minkä merkkisillä autoilla puoluekokousväki saapui paikalle. Puoluetta pidetään ylimielisenä. Sekin on sanottava suoraan. Ja tämä loukkaa monia kokoomuslaisia. Niitä kaikkia sairaanhoitajia, merkonomeja ja muita työtä tekeviä suomalaisia, joille tärkeintä ei ole pinta vaan aate. Mielikuvan kääntäminen on puheenjohtajan mielestä kuitenkin mahdollista:
– Se vaatii paljon työtä, mutta ei ole mahdotonta ollenkaan, koska me emme oikeasti ole sellaisia. Minuakin loukkaa se, että näin koetaan, koska en ajattele niin ja tiedän, etteivät kokoomuslaiset ajattele niin.
Petteri Orpon mielestä kokoomuksella on hienot arvot, jotka kestävät aikaa. Kun ne saadaan oikeasti näkyviksi puolueen harjoittamassa politiikassa, kokoomuksella on hänestä kaikki mahdollisuudet menestyä ja nostaa kannatustaan. Olla kaikkien suomalaisten puolue.
Osaatko lyödä nyrkkiä pöytään?
Petteri Orposta on sanottu, että hän on ihminen, josta kukaan ei voi olla pitämättä. Sympaattinen. Aito. Hyvä kuuntelija ja erinomainen sovittelija. Mutta onko hän liian kiltti? Tätä on ainakin julkisuudessa spekuloitu. Politiikassa ja hallituksessa voi tarvita kyynerpäätaktiikkaa. Kokoomukselle tärkeitä asioita voi joutua runnomaan läpi.
Osaatko lyödä nyrkkiä pöytään silloin, kun pitää?
– Olen ollut kahdessa aika kovassa ministeritehtävässä. Sisäministerinä maahanmuuttokriisin keskellä ja sitä ennen maa- ja metsätalousministerinä elintarvikekriisin keskellä. Arvioiden mukaan olen pärjännyt hyvin. Muut voivat arvioida johtamistani, mutta sen voin sanoa, että hommat ovat toimineet. Se on tärkeintä. On tehty päätöksiä ja pantu niitä toimeen.
Sitten Orpo miettii hetken ja jatkaa:
– Toinen puoli on sitten se, että eikö sitä ihminen voi olla hyväntuulinen ja hymyillä, kun tekee töitä? Se, että tämä tekisi ihmisestä jotenkin löysän, on minusta aivan kummallista ajattelua.
Mikä on heikkoutesi?
– Olen kerta kaikkiaan kärsimätön, jos asiat alkavat vain junnaamaan paikallaan. Jos vain junnataan, junnataan ja vatuloidaan, niin silloin kerta kaikkiaan kyllästyn. Haluan, että asiat menevät eteenpäin.
Mikä on ollut vaikein paikkasi elämässä?
– Kyllä yksi kovimpia paikkoja oli varmaan viime alkusyksy, pakolaiskriisin pahimmat vaiheet. Tornioon tuli yhtenä päivänä 650 turvapaikanhakijaa, yhtenä viikkona 4 500, syyskuun aikana 11 000 ja meillä ei ollut keinoa pysäyttää sitä. Suomen laki esti tämän. Emme tienneet, oliko jonon pää Bagdadissa ja miten saamme tilanteen haltuun. Silloin oli oikeasti isänmaasta murhe.
Sitten ryhdyttiin töihin. Perustettiin kriisiryhmä. Tehtiin kaikki mahdollinen, mikä tehtävissä oli. Saatiin tilanne haltuun.
Ei mikään ihmemies
Kokoomuksen puheenjohtajuus on iso haaste. Vaikeuksia matkan varrella on varmasti edessä. Ja niitä voi olla vaikea ennustaa. Orpo sanoo olevansa tähän kaikkeen valmis.
Petteri Orpon vahvuutena on pidetty nimenomaan kykyä yhdistää puoluetta. Mutta palataan lopuksi vielä niihin odotuksiin. Kaksi vuotta sitten kokoomuksen puoluekokouksessa vallitsi hurmoshenki. Jälkikäteen on arvioitu, että Alexander Stubbiin kohdistettiin ylisuuria odotuksia. Pelottaako, että näin käy sinunkin kohdallasi?
– En usko, että minusta mitään ihmemiestä odotetaan.
Sitten Orpo pitää hetken tauon ja toteaa vielä varmemmaksi vakuudeksi:
– En mä sellainen ole.
