Verkkouutiset

Pääministeri: Suomi ei ole lähdössä helpottamaan Kreikan lainaehtoja

Pääministeri Alexander Stubb (kok.) sanoo MTV:n uutisille, ettei Suomi ole lähdössä helpottamaan Kreikan lainaehtoja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Alexander Stubbin mukaan Suomi on erittäin tiukkana, jos Kreikka vaatii velkahelpotuksia. Hän toteaa, että sovitusta on pidettävä kiinni.

– On myös reilua sekä suomalaisia että kreikkalaisia kohtaan sanoa, että tietyt puolueet Kreikassa tällä hetkellä ajavat sen tyyppistä linjaa, jota Suomi kerta kaikkiaan ei voi hyväksyä, sanoo Stubb MTV:n haastattelussa.

Stubb sanoo uskovansa, että EU-rintama pitää Kreikka-asiassa.

Pääministeri ei halua spekuloida Kreikan mahdollisella erolla eurosta, jos lainojen maksun kanssa tulee ongelmia. Stubbin mukaan ero ei ole Suomen, euron eikä EU:n intressissä.

Stubb ei ryhdy arvioimaan, kuinka suuri vaara Suomella on menettää lainaamiaan rahoja. Hän toteaa kuitenkin, että erittäin vaikean talouskriisin vuoksi on tehty muutoksia, joilla on selvitty.

Kreikassa kuun lopulla pidettävien vaalien voittajaksi on ennakoitu vasemmistolaista Syriza-puoluetta. Se on uhannut lopettaa maan säästökuurin ja neuvotella EU:n tukisopimukset uusiksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)