Verkkouutiset

Kansanedustajan mukaan kaikki suomalaiset yritykset tarvitsevat paikallista sopimista

Keskustavaikuttaja on huolissaan siitä, etteivät menestyvät pörssiyhtiöt uskalla investoida vaan jakavat sen sijaan suuria osinkoja. Hänen mukaansa maksimiosingot ja lakkouho ovat sukua keskenään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Antti Kurvinen (kesk.) pitää keväälle arvioituja suomalaisten pörssiyhtiöiden huippuosinkoja osittain ristiriitaisina. Hänen mukaansa on positiivista, että yritykset menestyvät talouden haasteista huolimatta.

– Hyvät osingot houkuttavat myös kansainvälisiä sijoittajia Suomen pörssiin, Kurvinen arvioi mielipidekirjoituksessaan sanomalehti Pohjalaisessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Hänen mielestään ei kuitenkaan tunnu oikeudenmukaiselta, että tuhansia suomalaisia on samaan aikaan lomautettu ja irtisanottu ja potkut jatkuvat. Isoilta yrityksiltä puuttuu Kurvisen mukaan visioita uuteen kasvuun ja myös Suomi tuntuu tällä hetkellä liian riskipitoiselta investointikohteelta.

– Kaikista huonoin viesti suurosingoista on se, että moni menestyvä pörssiyhtiö ei halua tai uskalla investoida, vaan tyhjentää pulleaa kassaansa omistajille, hän arvioi.

Suomen yritysmaailmaan tarvitaan Kurvisen mukaan nyt hyviä uusia vientituotteita ja uskoa pitkäjänteiseen rakentamiseen, mutta myös eettisyyttä ja kohtuullisuutta.

– Kaikki suomalaiset yritykset tarvitsevat paikallista sopimista, jossa sekä yritys että työntekijät joustavat.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)