Verkkouutiset

Ministeri Kiuru Ylellä: Aalto-yliopistolle luvattiin nousukaudella liikoja

"Meidän kassa on tyhjä."
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Opetusministeri Krista Kiuru (sd.) sanoo, että edellinen hallitus on luvannut nousukaudella Aalto-yliopistolle sellaisia lupauksia, joita ei nyt voida pitää.

– Meidän kassa on tyhjä, ja on ihan ymmärrettävää, että ei löytynyt viime hallituskauden lopulla, mutta ei myöskään tältä hallituskaudelta ole löytynyt sellaista jakovaraa käyttää huippuyliopiston lisärahoitukseen, joka aikoinaan oli kuitenkin unelmissa, Kiuru sanoo Ylellä.

Aallolle luvattiin vuosittain 100 miljoonan euron lisärahoitus toiminnan kehittämiseen, mutta summa on ollut korkeimmillaan 80 miljoonaa ja tänä vuonna 70 miljoonaa. Nyt tuotakin summaa aletaan Kiurun mukaan ajaa alas.

Kiuru sanoo, että rahat jaetaan kaikkien yliopistojen kesken perusrahoituksen turvaamiseen. Kyse on ensi vuonna 21,5 miljoonasta eurosta.

– Jokainen 14 yliopistosta pääsee nyt tästä rahasta kilpailemaan. Se tietenkin tuo kaikille 14 yliopistolle reilumman aseman, koska silloin on liikkeellä ylimääräistä erillisrahaa, josta kaikki pääsevät kilpailemaan samalta viivalta, Kiuru sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)