Verkkouutiset

Keskustan Saarikko: ”Jatkuuko SDP:n poltetun maan politiikka”

Oppositio, etenkin SDP, on valinnut kaiken vastustamisen ja vastakkainasettelun tien, toteaa keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Annika Saarikko.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Annika Saarikko toteaa, että Suomella on monin tavoin edessä ratkaisujen kevät. Isot uudistukset sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksesta alkaen on vietävä eteenpäin, työllisyyttä on parannettava ja on tehtävä päätökset velkaantumisen lopettamiseksi.

Hänen mukaansa on myönteistä, että työmarkkinajärjestöt jatkavat neuvotteluja yhteiskuntasopimuksesta. Sekä Hakaniemessä että Etelärannassa näytetään sittenkin ymmärtävän, että työelämää ja -markkinoita on uudistettava, jotta työllisyys saadaan paranemaan. Suomi tarvitsee lisää työpaikkoja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Oppositio, etenkin SDP, on sen sijaan valinnut kaiken vastustamisen ja vastakkainasettelun tien. Tiistaina käyty valtiopäivien avauskeskustelu eduskunnassa oli tästä viimeisin osoitus. Äänessä olivat jälleen etenkin kansanedustajat Eero Heinäluoma, Antti Lindtman ja Pia Viitanen, sanoo Saarikko.

Hän toteaa, että moni suomalainen on huolissaan tulevaisuudesta ja myös kriittinen päättäjiä kohtaan.

– Tällaisena aikana kaiken vastustamisella ja suoranaisella pelottelulla saa helposti kannatusta, mutta valitettavasti se ei tuo maahamme yhtään työpaikkaa lisää eikä muutoinkaan edesauta Suomen ongelmien ratkaisemista.

Saarikko kuitenkin toteaa, että oli lohdullista huomata, että SDP:ssä on myös toisinajattelevia.

SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin sekä kansanedustajat Timo Harakka ja Nasima Razmyar julkistivat keskiviikkona avaralla otteella laaditun muutosmanifestin puolueelleen. Keskeisessä osassa muutosmanifestissa on sen tunnustaminen, että yhteiskuntaa ja etenkin työelämää ja -markkinoita on uudistettava. Harakka totesi, että ”SDP pitää kiinni menneisyydestä ja vastustaa tulevaisuutta”.

Vaatii rohkeutta poiketa näin keskeisesti demarien valtavirrasta.

– Katseet kääntyvät nyt SDP:n johdon, etenkin puheenjohtaja Antti Rinteen suuntaan. Jatkuuko poltetun maan politiikka vai tunnustaako myös SDP vihdoin tosiasiat ja esittää uskottavan vaihtoehdon ja ratkaisuja Suomen ongelmiin? Isänmaata voi palvella myös oppositiosta, sanoo Saarikko.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)