Verkkouutiset

Keskusta huolissaan poliisien riittävyydestä

Suomen sisäisestä turvallisuudesta on huolehdittava kaikissa olosuhteissa. Keskustan mukaan tästä lähtökohdasta on viisi näkökohtaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Meidän on jatkettava ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa linjalla, joka ylläpitää ja lisää vakautta etenkin maamme lähialueilla, sanoi kansanedustaja Timo Korhonen eduskunnan keskustelussa valtioneuvoston selonteosta sisäisestä turvallisuudesta keskustan ryhmäpuheenvuorossa.

Toiseksi keskustaan mukaan meidän on laitettava taloutemme ja työllisyytemme kuntoon sekä kaikin keinoin torjuttava syrjäytymistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Näin voimme pitää yhteiskuntamme ehyenä niin sosiaalisesti kuin alueellisesti. Myönteinen talouskehitys varmistaa jatkossakin riittävät turvallisuuden resurssit, Korhonen sanoi.

Niin ikään Suomen on kyettävä tunnistamaan ja varautumaan sisäisen turvallisuuden toimintaympäristön muutoksiin sekä uudenlaisiin uhkatekijöihin.

– Meidän on ymmärrettävä, että jännitteisen maailmantilanteen ja Suomen talous- ja työllisyysongelmien lisäksi ihmisiä huolettavat Eurooppaa koetteleva hallitsematon maahanmuutto ja terrorismi.

Korhonen peräsi myös sisäisen turvallisuuden viranomaisten toimintaedellytysten varmistamista monipuolisesti ja riittävällä tasolla, edistettävä poikkihallinnollista yhteistyötä, pysyttävä turvallisuusteknologian kehityksessä ja huolehdittava, että lainsäädäntömme vastaa viranomaisten toimintatarpeita.

– Ja viidenneksi, me jokainen voimme myös vaikuttaa arjen turvallisuuteen. Yhteisöllisyys, kanssaihmisistä välittäminen sekä vastuu omista tekemisistä on nostettava vahvemmin voimavaraksi, hän määritteli.

Turvallisuudesta ei voida tinkiä

Korhosen mukaan Suomen ja suomalaisten turvallisuudesta ei voida tinkiä, vaikka maamme taloutta joudutaan tasapainottamaan.

Selonteon mukaan hallitus ei vähennä poliisien määrää. Selonteossa luvataan vakiinnuttaa kenttäpoliisien määrä 7000 poliisimiehen tasolle.

Korhonen huomautti, että poliisien määrä kuitenkin vähenee nykyisestään muun muassa eläköitymisen ja eri syistä riittämättömien koulutusmäärien vuoksi.

– Poliisien riittävyyttä onkin arvioitava huolella selonteon valiokuntakäsittelyssä.

Keskustan näkemyksen mukaan selonteon eduskuntakäsittelyn pohjalta on tulevassa strategiatyössä myös katsottava tarkemmin, onko olemassa sellaisia uudistustarpeita, joilla voidaan varmistaa viranomaisten kyky toimia tehokkaasti, turvallisuutta parantavasti ja ongelmia ennaltaehkäisevästi.

– On myös pohdittava, voivatko esimerkiksi poliisi, puolustusvoimat, rajavartiolaitos ja tulli tehdä nykyistä kokonaisvaltaisempaa ja syvemmälle menevää yhteistyötä.

Parlamentaarinen neuvottelukunta rakentamaan näkemystä

Korhosen mukaan syksyllä laadittavan sisäisen turvallisuuden strategian ja toimenpideohjelman merkitys on olennainen ja tärkeä.

– Selonteon tilannekuva, peruslinja ja lähtöasetelma luo jatkotyölle vaativan paineen. Jatkotyön tulee perustua vahvasti eduskunnan tästä selonteosta antamaan mietintöön ja sen sisältämään ohjaukseen. Strategiatyössä on käytävä tiivistä vuoropuhelua myös eduskunnan suuntaan, hän sanoi.

– Tulevaisuutta silmällä pitäen on myös tärkeää luoda vakiintuneita toimintatapoja. Esimerkiksi sisäisen turvallisuuden selonteko on perusteltua antaa vastaisuudessa vaalikausittain, Korhonen esitti.

Keskusta myös esittää parlamentaarista neuvottelukuntaa rakentamaan puolueiden välille vaalikaudet ylittävää yhteistä näkemystä yhteiskuntamme turvallisuudesta ja tulevaisuudessa tehtävistä ratkaisuista.

Korhonen huomautti myös, että jokainen voi myös itse tehdä turvallisen arjen puolesta paljon.

– Meidän on yhdessä torjuttava rasismia, vihapuheita ja väkivaltaa. Päättäjiltä odotetaan esimerkin voimaa vastakkainasettelujen purkamisessa. Nyt jos koskaan on rakennettava siltoja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)