Jukka Kärnä kertoo blogissaan pyytäneensä Kaj Turusta poistamaan Turusta kehuvan kommenttinsa hänen kotisivuiltaan, koska kentän palaute oli niin kova.
– Kansa on vaalien alla tarkkana ja Turusen kotisivut oli luettu suurennuslasin kanssa. Kärna kirjoittaa.
Hänen mukaansa vanha tuttuni terästehtaalta soitti ja muistutti, että perussuomalaisten Turunen on aiemmin esittänyt yleistä palkkojen leikkaamista, työehtosopimusten yleissitovuudesta luopumista ja irtisanomissuojan poistamista.
– Turusen mielipiteet ovat liian oikeistolaisia, jotta niitä voisi tavallinen työläisperheen vesa tukea. Vastaavaa palautetta tuli paljon enemmänkin, Kärnä sanoo.
– En tahtonut alkaa väittelemään tällaisesta asiasta, joten pyysin Turusta poistamaan kommenttini hänen kotisivuiltaan. Kommentissani kerroin Turusen olevan uuttera mies, joka perehtyy asioihin. Poliittisesti olen hänen kanssaan hyvin eri linjoilla. Mielestäni työntekijä on aina palkkansa ansainnut ja työehdoista tulee jatkossakin sopia liittotasolla, Kärnä kirjoittaa.
Sen enempää draamaa tässä asiassa Kärnän mukaan ei ole. Turunen epäili, että SDP estää jäseniään kehumasta muiden puolueiden ehdokkaita.
Lue myös: Perussuomalainen vuotaa demarikirjeen: ”Turpiin tulee asiasta et oikein leuka rutisee”