Verkkouutiset

Jari Lindström sulkee pois PS:n puheenjohtajuuden – ”Olen nähnyt Timon työn aika läheltä”

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström uskoo Timo Soinin seuraajan löytyvän aikanaan toisaalta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) sanoo, ettei ole käytettävissä tulevaisuudessa perussuomalaisten puheenjohtajaksi.

Lindström uskoo Nykypäivän haastattelussa puheenjohtaja Timo Soinin seuraajan löytyvän aikanaan varapuheenjohtajista tai eduskuntaryhmän puheenjohtajasta. Lindström kuvaa perussuomalaisten puheenjohtajuuden haastetta varsin suorasukaisesti perustellessaan kielteistä kantaansa:

– Olen nähnyt Timon (Soinin) työn aika läheltä. Se on ihan järkyttävä homma tuo puolueen puheenjohtajuus. Aivan kauhea homma. Täytyy ajatella omaa pumppua ja perhettä. Eiköhän noista varapuheenjohtajista tai eduskuntaryhmän puheenjohtajasta löydy aikanaan seuraaja, hän arvioi.

Perussuomalaisten ensimmäinen varapuheenjohtaja on Jussi Niinistö. Toisena varapuheenjohtajana toimii Hanna Mäntylä. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja on Sampo Terho.

”Olen epämukavuusalueellani”

Jari Lindström on ollut pian vuoden oikeus- ja työministerinä. Oikeusoppineiden ryöpytys kohdistui alkuvaiheessa etenkin kummalliseen salkkuyhdistelmään. Ja siihen, ettei hallituksessa ole yhtäkään juristia. Vähemmän on puhuttu siitä, miten Lindström on oikeusministerin salkun itse kokenut.

Lindström myöntää avoimesti eteen tulevan päivittäin tilanteita, joissa huomaa, että juristin koulutuksesta olisi ollut hyötyä.

– Sellainen tilanne tulee eteen joka ikinen päivä. Aina kun käsittelyssä ovat oikeusministeriön asiat, olen epämukavuusalueellani.

Pahinta ovat hänestä kyselytunnit. Silloin on noustava saman tien vastaamaan eikä ehdi ottaa selvää asioista.

– Saan kyllä aika hyviä briiffejä virkamiehiltä. Että nämä jos muistat, todennäköisesti pärjäät.

Perussuomalaiset on saanut kantaa raskaimman taakan hallituksessa, jos katsotaan gallup-kannatusta. Lindström ei kuitenkaan sano, että hallitukseen lähtö olisi ollut virhe.

– Se olisi ollut virhe, jos olisimme jääneet vielä toisen kerran ulkopuolelle.

Lindströmin mukaan 9–10 prosentin kannatuksella puolue on jo ”kipurajoilla”. Mahdollinen nousu riippuu onnistumisesta maahanmuuttopolitiikassa, taloudessa ja työllisyydessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)