HS-gallup: Keskusta ja SDP kärjessä, epätietoisten määrä korkealla

Keskusta pitää niukasti kyselyn kärkipaikkaa. Puoluekannastaan epävarmojen osuus on korkeimmillaan vuosiin.

  • LKS 20150325 - Vasemmalta, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb työmarkkinajärjestöjen SAK:n, STTK:n ja Akavan vaalitentissä Helsingissä keskiviikkona 25. maaliskuuta 2015.  Puolueiden puheenjohtajat ja kansanedustajat ottivat vaalitentissä yhteen työelämän kysymyksistä. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

    Keskusta, Sdp ja kokoomus ovat gallupissa kolmen kärki.

    ()

Tuoreessa Helsingin Sanomien teettämässä gallupissa hallituspuolue keskusta pitää kärkipaikkaa niukasti 21,5 prosentin kannatuksella, mutta Sdp on siitä toisena vain 0,1 prosenttiyksikön päässä. Kolmantena on kokoomus 17,4 prosentin kannatuksella.

Puoluekannastaan epätietoisten osuus on noussut 38 prosenttiin ja on nyt korkeimmillaan noin viiteen vuoteen. Osuus oli suurempi viimeksi tammikuussa 2011. Epävarmuus näkyy myös monien kantansa ilmoittaneiden varmuudessa omasta puolueestaan.

Vihreät ovat neljäntenä 10,9 prosentillaan ja perussuomalaiset viidentenä 10,2 prosentin kannatuksellaan. Vasemmistoliitto jää 8,3 prosentin kannatuksellaan kuudenneksi.

Rkp pitää seitsemättä sijaa 4,5 prosentilla ja KD jää kahdeksanneksi 3,5 prosentin kannatuksellaan.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.