Verkkouutiset

Häkämies: Työn verotus on Suomessa Ruotsia kireämpää monissa tuloluokissa

Työn verotus saatava lähemmäksi Ruotsin tasoa, vaatii Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työllisyys on EK:n toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen mielestä saatava vahvaan kasvuun, ja sitä voidaan tukea hänen mukaansa parhaiten keventämällä työn verotusta ja lisäämällä joustavuutta työmarkkinoilla.

Lisäksi kilpailukyvystä on samaan aikaan huolehdittava äärimmäisen maltillisilla palkankorotuksilla.

– Työn verotus tulee painaa lähemmäksi Ruotsin tasoa. Ruotsia pidetään korkean verotuksen maana, mutta tosiasiassa työn verotus on Suomessa huomattavasti kireämpää monissa tuloluokissa. Esimerkiksi 40 000- 50 000 euroa vuodessa ansaitsevien ryhmässä ero Suomeen on jopa 7 prosenttiyksikköä, Häkämies toteaa tiedotteessaan.

Hän puhui keskiviikkona Helsingissä EK:n järjestämässä puoluejohtajien vaalipaneelissa.

EK:n tavoitteena on 4 miljardin kevennys palkkaverotukseen seuraavalla vaalikaudella.

– Tämä ei suinkaan tekisi Suomesta nollaverotuksen maata, mutta Suomi pääsisi lähemmäksi Ruotsin tasoa. Keskituloiselle suomalaiselle EK:n malli toisi 130 euroa enemmän käteen kuukaudessa, Häkämies laskee.

Piristysruiske taloudelle ja työllisyydelle

Työn verotuksen keventäminen olisi hänen mukaansa piristysruiske taloudelle ja työllisyydelle, ja se toisi myös kaivattua ostovoimaa.

– Suomessa tunnustetaan jo varsin yleisesti, ettei palkankorotuksiin ole varaa. Työllisyyden ja ostovoiman kannalta saadaan paras lopputulos, kun yhdistetään äärimaltilliset palkankorotukset ja työn verotuksen keventäminen. Tämä olisi kaikille win-win, Häkämies toteaa.

Poliittiset päättäjät eivät Häkämiehen mukaan pääse pakoon välttämättömiä säästöpäätöksiä. Hyvinvointiyhteiskuntaa on yritetty pelastaa velalla ja kipurajan ylittäneillä veronkorotuksilla, mutta huonoin tuloksin.

– Tosiasia on, että väestön ikääntymisestä johtuvat menot kasvavat tasaisesti ja luvassa on suorastaan julkisten menojen hyökyaalto ensi vuosikymmenen lopulla, Häkämies varoittaa.

Tästä yhtälöstä ei Häkämiehen mielestä selvitä ilman säästöjä ja vahvaa talouskasvua.

– On tehtävä välttämättömät säästöpäätökset ja niiden rinnalla kasvua tukevia ison mittaluokan ratkaisuja. Tarvitaan lisää työtä ja kannusteita. On tosiasioiden tunnustamisen ja rohkeiden päätösten aika, Häkämies arvioi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)