Lakialoitteen allekirjoittajien kärkijoukossa ja kampanjan lakialoitteen valmistelussa on ollut mukana yhdeksän kansanedustajaa kaikista eduskuntapuolueista.
– Lakialoiteella haluamme poistaa nykyisen lainsäädännön monitulkintaisuuden ja saattaa Suomen lain vastaamaan kansainvälisiä velvoitteita järjestäytyneen rasismin torjunnan osalta. Viranomaisille tulee antaa vahva selkänoja torjua järjestäytynyttä rasismia maassamme. Samalla haluamme lähettää viestin, ettei Suomessa hyväksytä rasismia. Nyt on aika siirtyä sanoista tekoihin ja kirjata nämä periaatteet lainsäädäntöön, sanoo kampanjan toinen perustaja, vihreiden nuorten puheenjohtaja Jaakko Mustakallio.
Huominen ilman pelkoa – järjestäytynyt rasismi rikoslakiin -kampanjan tavoitteena on kansanedustajien lakialoitteen kautta muuttaa lakia. Aloite tarvitsee taakseen yli puolet eduskunnasta, jotta lakimuutos hyväksyttäisiin.
Lakialoitteen ensimmäiset allekirjoittajat ovat kansanedustajat Ozan Yanar (vihr.), Annika Saarikko (kesk.), Tiina Elovaara (ps.), Saara-Sofia Siren (kok.), Nasima Razmyar (sd.), Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.), Hanna Sarkkinen (vas.), Eva Biaudet (r.) ja Sari Essayah (kd.).