Verkkouutiset

Li Andersson: Perheellisten opiskelijoiden asemaa parannettava hallituksen puoliväliriihessä

Vasemmistoliiton puheenjohtajan mukaan opintotukeen pitää saada huoltajakorotus puoliväliriihessä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Andersson vaatii parannusta perheellisten opiskelijoiden asemaan hallituksen puoliväliriihessä.

Anderssonin mukaan hallitus on heikentänyt opintotukileikkauksillaan opiskelijoiden asemaa tuntuvasti, ja erityisesti perheellisten opiskelijoiden asema on huonontunut.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Opiskelijoiden siirtäminen elokuun alusta yleisen asumistuen piiriin heikentää Anderssonin mukaan perheellisten opiskelijoiden taloudellista asemaa, sillä opintoraha otetaan tulona huomioon asumistukea myönnettäessä.

Tämä on Anderssonin mukaan todettu myös sivistysvaliokunnan mietinnössä, jonka mukaan eduskunta edellyttää, että hallitus harkitsee opintotukeen huoltajakorotusta. Lausuma hyväksyttiin eduskunnassa joulukuussa viime vuonna.

– Opiskelijat olivat jo ennen hallituksen leikkauksia Suomen pienituloisin väestöryhmä. Hallituspuolueiden suunnalta luvattiin asumistuen käsittelyn yhteydessä, että opiskelijoiden asemaan kiinnitetään huomiota. Hallituksella on nyt näytön paikka puoliväliriihessä. Aikooko hallitus pettää opiskelijat jälleen kerran, Andersson kysyy tiedotteessaan.

– Syntyvyys Suomessa on alhaisimmalla tasolla sitten 1860-luvun. Kehityksen kääntämiseksi yhteiskunnan tulisi tukea erityisesti pienituloisia lapsiperheitä, mutta hallitus on kuitenkin leikannut lapsilisiä, opintotukea ja heikentänyt päivähoidon laatua ja saatavuutta. Perheellisten opiskelijoiden asema on täysin kestämätön.

Anderssonin mukaan on tärkeää, että huoltajakorotusta ei oteta huomioon yleiseen asumistukeen vaikuttavana tulona. Andersson korostaa, että Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa opiskelijoiden perheellistymistä ei huomioida opintotuessa.

– Muiden Pohjoismaiden opintotukijärjestelmissä on käytössä lapsikorotukset, Andersson muistuttaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)