Rikoksen tehneitä turvapaikanhakijoita koskeva lainsäädäntö vaikuttaa monen silmin monimutkaiselta ja epäoikeudenmukaiselta. Kummallisena on pidetty sitä, että muualla kuin Suomessa tehty törkeä rikos estää turvapaikan saamisen, mutta Suomessa tehty rikos ei.
Turvapaikan saaminen edellyttää aina, että hakija tarvitsee kansainvälistä suojelua. Turvapaikan saadakseen henkilöllä tulee lähtömaassaan olla uhka kohdata uskonnollista, poliittista tai kansallisuutta koskevaa vainoa. Oleskeluluvan voi saada, jos henkilöä uhkaa kotimaassaan teloitus tai kidutus tai jos henkilö pakenee esimerkiksi luonnonkatastrofia. Jos jokin edellä mainituista ehdoista täyttyy, myös murhan tai raiskauksen tehnyt on oikeutettu turvapaikkaan eli pakolaisstatukseen.
Suomessa tehty törkeä rikos vaikuttaa kuitenkin siihen, millaisen oleskeluluvan henkilö voi saada. Jos henkilö, jota lähtömaassaan odottaa jokin edellä mainituista uhista, tekee Suomessa törkeän rikoksen, hän saa turvapaikan. Jatkuvaluonteisen oleskeluluvan sijaan hän saa kuitenkin vain tilapäisen oleskeluluvan.
Tällöin oleskelulupa on samanlainen kuin niillä maahantulijoilla, jotka eivät tarvitse kansainvälistä suojelua: lupa on voimassa vuoden, ja sen tarvetta arvioidaan aina uudelleen. Rikoksen tehneen kohdalla voidaan siis vuoden välein arvioida, voiko hänet palauttaa lähtömaahansa.
Perustuslaki ja ulkomaalaislain palautuskielto estävät palauttamasta lähtömaahansa sellaista henkilöä, jota odottaisi kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu. Nämä pykälät ovat laissa kaikkein painavimmat ja suojelevat siis myös ulkomailla rikoksen tehneitä.
Muutokset turvapaikkaa ja oleskelulupaa koskevaan lainsäädäntöön vaatisivatkin lainsäädännön perusteellista uudistusta. Suomi on myös sitoutunut länsimaisena oikeusvaltiona kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, joihin esimerkiksi palautuskielto perustuu. Muutokset edellyttäisivät siis myös irtautumista näistä sopimuksista.
