Verkkouutiset

Voisiko ansiosidonnaisella oleva toimia yrittäjänä?

Eduskunnassa etsittiin uusia työllistymistapoja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan budjetti-istunnossa käsiteltiin työ- ja elinkeinoministeriön pääluokkaa.

Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto valitteli starttirahan määrärahojen pienuutta. Päätöksiä tehdään aiempaa harvemmin ja aiempaa lyhyemmälle ajalle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– On ilmeistä, että tarvitsemme uusia työttömyyden vähentämisen keinoja. Kysyisin ministeriltä, onko ollut harkinnassa se, että työttömät voisivat työllistää itsensä tai toimia yrittäjämäisesti myös ansiosidonnaisella päivärahalla, Outi Alanko-Kahiluoto kysyi.

– Nythän meillä on järjestelmä, jossa voidakseen tehdä työtä työttömänä täytyy hakea starttirahaa, mutta on ikään kuin estetty se, että jos on ansiosidonnaisella, silloin ei saa toimia yrittäjämäisesti. Onko meillä varaa tällaiseen järjestelmään?

Työministeri Lauri Ihalaisen (sd.) mukaan ajatus yrittäjäksi siirtyneen työttömän auttamisesta vähän matkaa työttömyysturvalla ei ole saanut jakamatonta kannatusta.

– Työttömyysturvajärjestelmän rahoitusta ja periaatteita ei oikein tähän tarkoitukseen ole tehty. Mutta näitä keskusteluja jatketaan, Ainakin starttirahaa voitaisiin kehittää siihen, että se auttaisi alkuvaiheessa paremmin vielä, Lauri Ihalainen vastasi.

Uusia keinoja

Kristillisdemokraattien Leena Rauhala uskoi työhalua olevan. Hän kysyi, miten vaikeimmin työllistettävien joukolle voitaisiin räätälöidä kullekin paras eteneminen.

– Meidän on etsittävä uusia keinoja työllistämiseen. Näkisin hyvin tärkeänä, että työllistämisen esteitä todella lähdettäisiin poistamaan, Rauhala sanoi.

Kokoomuksen Pia Kauma halusi työntekijän palkkaamisen helpottamista ja kaikkien ideoiden vastaanottamista avoimin mielin. Hän esitteli Akavan esitystä, jolla pitkään työttömänä ollut voitaisiin palkata määräaikaiseen työsuhteeseen ilman perusteluja.

– Tämä on mielestäni yksi hyvä menettelytapa. Toinen olisi se mitä Ruotsissa käytetään: alle 26-vuotiaiden osalta työn sivukustannuksista ainoastaan puolet joutuu työnantaja maksamaan ja siltä osin on joustoa olemassa, Pia Kauma totesi.

Ministeri Ihalainen sanoi pitävänsä yhä tärkeänä, että määräaikaisuudella on perusteensa. Hän sanoi pyytäneensä kokemuksista selvityksiä ”ja Akavan aloitteita ei ensimmäisellä kierroksella ole haluttu tyrmäillä, mutta ei tämä pulmaton ratkaisu ole”.

Kädet pystyyn

Keskustan Antti Rantakangas ihmetteli pääministeri Alexander Stubbin tiistaista puhetta seuraavaa hallitusta odottavista toimista. Rantakankaan mielestä puhe kertoi siitä, että ”pyyhe on heitetty kehään ja kädet nostettu pystyyn”, kun toimia pitäisi jo nyt.

Kokoomuksen Pia Kauma vastasi olevan täysin normaalia, että katsotaan eteenpäin myös ensi kevään asioita.

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) vastasi keskustan Timo Kallille kasvurahastoista.

– Olen omalta osaltani edistänyt niitä tällä vaalikaudella vahvasti. …Olen tässäkin salissa useita kertoja todennut, että meidän kasvurahastoajattelumme ei poikkea missään muussa suhteessa kuin volyymin osalta, Jan Vapaavuori totesi.

– Ei meillä ole tästä oikeasti sen kummempaa riitaa, muuta kuin että te puhutte epämääräisesti erittäin isosta summasta pystymättä täsmentämään, mihin se oikeastaan liittyisi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)