Verkkouutiset

Jättitutkimus paljasti runsaan television katselun ikävät seuraukset

Paljon televisiota päivittäin katsovat sairastuvat moniin sairauksiin tavallista todennäköisemmin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Television katselu ennustaa myös aikaisempaa kuolemaa, tuore kiinalaistutkimus osoittaa. Asiasta kertoo uutispalvelu Duodecim.

Kiinalaisten tutkimus perustuu kymmenen aikaisemman tutkimuksen ja 650 000 osallistujan tietoihin. Tutkimusten seuranta-aikoina menehtyi yhteensä 61 000 osallistujaa.

Analyysin perusteella riski menehtyä tutkimuksen seuranta-aikana suureni mitä enemmän televisiota henkilö katsoi. Eniten televisiota katsovien kuolleisuus oli noin kolmanneksen suurempaa kuin televisiota vähiten katsovien, aineistot osoittivat.

Television katseluun yhdistetyt terveysriskit johtuvat todennäköisesti fyysisestä passiivisuudesta sekä laajemmin epäterveellisistä elintavoista.

Löhöily on osoitettu diabetes- ja sydäntautiriskiksi myös henkilöille, jotka harrastavat liikuntaa. Terveysriskejään pienentävien kannattaisikin lisätä liikkumista ja vähentää television ääressä loikoilua.

Tutkimus julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)