Verkkouutiset

Nesteen työntekijät keskeyttävät viikoksi polttoaineen jakelun – SDP:n Sirpa Paatero: Ymmärrettävää

SDP:n kansanedustaja Sirpa Paatero pitää ymmärrettävänä reaktiona Nesteen työntekijäpuolen päätöstä keskeyttää polttoaineen jakelu ensi viikoksi vastalauseena valtion omistajapolitiikalle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sirpa Paateron mielestä samalla jakelun keskeytys muistuttaa kaikkia suomalaisia siitä, millaisia seurauksia hallituksen omistajaohjauspolitiikalla voi olla.

Tulevaisuudessa valtion omistusosuutta Nesteessä voidaan laskea 33,4 prosenttiin nykyisestä 50,1 prosentista.

– Valtion kehitysyhtiöön siirrettävää omaisuutta uhkaa myyminen. Samalla on kyseenalaista, että meillä on tällainen yhtiö jonka omaisuus, varat ja tuotot muodostavat ihan oman budjettinsa eduskunnan ulottumattomiin, Paatero sanoo.

Hänen mielestään strategisten yhtiöiden – kuten Nesteen – enemmistöomistuksesta ei tulisi luopua, vaan yhtiöitä tulisi kehittää pitkäjänteisesti.

– Lisäksi on muistettava, että Nesteen kohdalla puhutaan myös strategisesti ja huoltovarmuuden turvaamisen kannalta äärimmäisen tärkeästä yhtiöstä, Paatero sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)