Verkkouutiset

Juha Sipilä IL:ssa Venäjä-syytöksistä: Minä en lähde arvostelemaan mediaa

Keskustavaikuttajat ovat arvostelleet tiedotusvälineitä Venäjä-vastaisuudesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kommentoi Iltalehdelle keskustan vaikuttajien syytöksiä siitä, että media on Venäjä-vastainen.

Juha Sipilän mukaan kolmen ex-ministerin ajattelu ei ole puolueen linja.

– Minä en lähde arvostelemaan mediaa. Minusta uutisointi on ollut tasapuolista, Juha Sipilä sanoo.

– Ja emmehän me voi hyväksyä niitä toimia, joita Ukrainassa ja Venäjällä on lähiaikoina tapahtunut.

Keskustan kansanedustaja ja Suomi-Venäjä-seuran puheenjohtaja Paula Lehtomäki sanoi maanantaina Maaseudun Tulevaisuudessa, että ”Venäjän media on eittämättä valtarakenteiden peukalon alla, mutta samalla on oltava rehellinen ja suhtauduttava kriittisesti myös esimerkiksi siihen, mitä omat iltapäivälehdet kirjoittavat”.

– Valitettavasti Suomessa ilmenee sellaista ilmapiiriä, ettei saisi ääneen sanoakaan, että jotakin asioita on ymmärrettävä myös Venäjän näkökulmasta, Paula Lehtomäki totesi seminaarissa Jyväskylässä

Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen (kesk.) blogikirjoituksen mukaan Suomessa ”Ukrainaa koskevassa uutisoinnissa on turvauduttu lähes yksinomaan Kiovan hallituksen, Naton ja Yhdysvaltain antamaan informaatioon, jota on välitetty ilman lähde- tai mediakritiikkiä”.

Kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) on jo aiemmin todennut, että ”täytyy sanoa ihan rehellisesti, että propagandaa käytetään myös Suomessa. Miettikää millaisia kirjoituksia on tietyissä medioissa. Kaivetaan esiin kaikki Putinin tekemiset.

Anttilan mukaan Suomessa ”liian paljon syyllistetään vain yhtä osapuolta”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)