Verkkouutiset

IS: Viisi tyttöä pyysi apua uudenvuoden kähminnän takia – ”tilanne oli hirvittävä”

Helsingin Senaatintorilla toiminut järjestyksenvalvoja kertoo autettujen tyttöjen olleen kauhuissaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Poliisi on arvioinut Helsingin Senaatintorilla saattaneen uudenvuoden juhlinnassa tapahtua seksuaalisia joukkoahdisteluja. Ilta-Sanomat on haastatellut järjestyksenvalvojaa, joka oli auttanut paikan päällä kauhistuneita nuoria tyttöjä.

Ahdistelijat olivat ulkomaalaistaustaisia nuoria. He olivat piirittäneet noin 14-15 -vuotiaita tyttöjä.

Viisi tyttöä oli päästetty turvaan aidan taakse, kun he olivat pyytäneet keskellä juhlayleisöä apua.

”Tytöt sanoivat, että kähmintä oli törkeää. He olivat kiinni ihan joka puolella. Tilanne vaikutti hyvin pelottavalta”, järjestyksenvalvoja sanoo.

Hänen mukaansa tytöt olivat kauhuissaan ja tilanne oli aika hirvittävä. Apua pyytäneitä autettiin poistumaan alueelta, koska ahdistelijat yrittivät seurata tyttöjä.

Järjestäjän turvallisuuspäällikkö ei kerro tapahtumista, koska poliisi tutkii niitä. Hänen mukaansa ”tämän tapainen asia siellä on mahdollisesti käynyt”.

Turvapäällikön mukaan tapahtumassa seurattiin 30-50 ulkomaalaistaustaisen miehen joukkiota, joka oli esiintymislavan edessä ”vähän häiritsevän oloisen käytöksen perusteella”.

Helsingin poliisipäällikkö Lasse Aapio pitää mahdollisena, että torilla tapahtui useita ahdisteluja. Hän toivoo uhrien tekevän rikosilmoituksen. Poliisi on tehnyt ilmoituksen järjestyksenvalvojien havainnoista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)