Verkkouutiset

Presidentti Niinistö: Uudet uhkat eivät ole syrjäyttäneet perinteisiä sotilaallisia uhkia

Suomalaisten vakaata maanpuolustustahtoa tarvitaan myös tulevaisuudessa, tasavallan presidentti Sauli Niinistö toteaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sauli Niinistö ylensi sotatieteiden kandidaateiksi valmistuvat kadetit luutnanteiksi ja nimesi heidät upseerin virkoihin presidentinlinnassa Helsingissä.

Tilaisuudessa pitämässään puheessa Niinistö korosti valmistuvien kadettien vastuuta Suomen nuorison kouluttamisessa ja kasvattamisessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

”Te olette paljon vartijoina”, tasavallan presidentti totesi.

Niinistö muistutti valmistuvien upseerien siirtyvän uusiin tehtäviin hetkellä, jolloin puolustusvoimauudistusta ollaan toimeenpanemassa.

”Uudistuksen yhden tavoitteen mukaisesti resursseja kohdennetaan enenevässä määrin varusmiesten ja reserviläisten kouluttamiseen. Tällä tavoin kyetään entistä paremmin keskittymään koulutukseen laatuun ja vaikuttavuuteen. Taktinen, tekninen ja koulutustaidollinen osaaminen on upseerille välttämätöntä”, Niinistö sanoi.

Niinistön mukaan valmistuvien kadettien työllä on suuri yhteiskunnallinen merkitys.

”Suomalaisten vakaata tahtoa puolustaa maataan tarvitsemme myös tulevina vuosina.”

Puolustuskyvystä huolehdittava

Sauli Niinistön mukaan maailmalla on edelleenkin sellaisia konflikteja, joilla saattaa lyhyelläkin varoitusajalla olla merkittäviä sotilaallisia vaikutuksia.

”Niin kutsutut uudet uhkat eivät siten ole syrjäyttäneet perinteisiä sotilaallisia uhkia. Suomen tulee jatkossakin huolehtia omasta puolustuskyvystään myös perinteisiä uhkia vastaan”, Niinistö sanoi.

Hän korosti puolustusvoimien tärkeintä tehtävää, eli maan sotilaalliseen puolustamiseen varautumista. Uskottava puolustuskyky ehkäisee Niinistön mukaan jo ennalta uhkien muodostumista.

”Vaikka sotilaallinen uhka Suomea kohtaan tuntuukin tänään varsin kaukaiselta ajatukselta, on puolustuskyvyn ylläpidosta pidettävä huolta pitkällä aikavälillä. Uskottava puolustuskyky perustuu vuosikymmenten aikana tehtyyn työhön. Kerran alas ajettua puolustuskykyä ja -tahtoa ei voida rakentaa uudelleen nopeasti. Kriisien ennaltaehkäisyn perustana on oltava todellinen kyky puolustaa omaa maatamme.”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)