Verkkouutiset

Ministeri Grahn-Laasonen: Kotitausta ei saa määrittää, mitä lapsesta tulee isona

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) mielestä suomalaisessa koulutuksessa näkyy kehitystä väärään suuntaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Varoisin vahvistamasta sellaisia yhteiskunnan rakenteita ja institutionalisoimasta kehitystä, jossa kotitausta määrittää, mikä lapsesta tulee isona, Sanni Grahn-Laasonen toteaa kokoomuksen nettisivuilla julkaistussa kirjoituksessa.

Grahn-Laasonen otti sunnuntaina kantaa Yle Uutisissa tutkimuksiin, joiden mukaan niin sanotuille erikoisluokille sijoittuu erityisesti hyvässä asemassa olevien perheiden lapsia, jotka pärjäävät hyvin koulussa.

Näille esimerkiksi liikuntaa, kieliä, musiikkia tai matematiikkaa painottuville luokille järjestetään usein pääsykokeita. Grahn-Laasosen mielestä pääsykokeet eivät kuulu suomalaisiin peruskouluihin.

– Painotettu luokka ei voi kuitenkaan tarkoittaa sitä, että väylä olisi auki vain aktiivisten ja hyvätuloisten vanhempien lapsille. Suomen peruskoulun iso idea on, että jokainen oppilas saa kotitaustastaan riippumatta mahdollisimman hyvät lähtökohdat rakentaa omaa elämäänsä ja ponnistaa eteenpäin.

Hän kertoo pitävänsä erikoisluokkia kuitenkin osana suomalaista peruskoulua ja sen tulevaisuutta.

– Luotan opettajien ja rehtoreiden pedagogiseen osaamiseen ja kuulen mielelläni heidän näkemyksiään siitä, miten opetus järjestetään niin, että jokainen lapsi löytää omat vahvuutensa, Grahn-Laasonen kirjoittaa.

Hän toivoo, että vanhempien luottamusta lähikouluun voisi vahvistaa. Heikommilla alueilla olevia kouluja pyritään vahvistamaan jo niin kutsutulla tasa-arvorahalla. Siihen rahoitukseen on tänä vuonna käytössä 10,5 miljoonaa euroa rahaa.

– Koska koulutuksen tasa-arvo mietityttää minua, aion pyytää ministeriömme työn tueksi Opetushallitukselta ja pedagogiikan ammattilaisilta näkemyksiä koulutuksen tasa-arvon tilasta ja ehdotuksia sen vahvistamiseksi.

Grahn-Laasonen iloitsee, että uudet opetussuunnitelmat korostavat yksilöllisempää oppimista ja vahvuuksien löytämistä.

– Uusi pedagogiikka ja digitalisaatio mahdollistavat yksilöllisemmän, räätälöidymmän oppimisen. Mahdollisuudet niin hitaammin kuin nopeamminkin oppivien tukemiseen paranevat. Oleellista on uteliaisuuden ja innostuksen herättäminen ja sen tunnistaminen, että on erilaisia tapoja oppia, Grahn-Laasonen kirjoittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)