Reaktori-tapahtuma järjestettiin 22.–24. helmikuuta Helsingin Messukeskuksessa.
– Reaktorin kaltaiselle ilmaistapahtumalle on selvästi kysyntää. Kävijäpalautteen perusteella onnistuimme tänäkin vuonna tuottamaan nuorille mielekästä loma-ajan toimintaa, kertoo Reaktorin vastaava tuottaja Sanna Lesonen Helsingin nuorisoasiainkeskuksesta.
Tapahtumassa 48 näytteilleasettajaa tarjosi kävijöille liikuntaa, kädentaitoja ja yhteiskunnallista tekemistä. Reaktorin osallistujia innosti järjestäjien mukaan varsinkin tapahtuman vetonaulaksi muodostunut rodeohärkä, jonka selässä pysyttiin keskimäärin 10 sekuntia.
Reaktori järjestettiin tänä vuonna 13:tta kertaa. Tapahtuman toteuttivat pääkaupunkiseudun nuoriso- ja kulttuuritoimet yhdessä nuorten, järjestöjen ja Helsingin muiden virastojen kanssa.