Verkkouutiset

Paula Risikko terrori-iskuista PS:ssa: Pitää uskaltaa elää, vaikka näitä tapahtuu

Sisäministeri ymmärtää kansalaisten ihmettelyn siitä, mihin maailma on menossa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lännen Median haastattelun sisäministeri Paula Risikosta (kok.) on julkaissut muun muassa Pohjolan Sanomat. Risikko puhuu Euroopassa nähdyistä väkivaltaisista iskuista.

– Aina se on järkyttävää, kun ihmishenkiä menetetään. Nyt näitä on tullut tiheään tahtiin, ja moni kansalainenkin on tullut ihmettelemään, mihin maailma on menossa, Paula Risikko sanoo PS:ssa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Pitää uskaltaa elää siitä huolimatta, että näitä tapahtuu.

Risikon mukaan suojelupoliisi on todennut uhan Euroopassa olevan poikkeuksellisen korkea. Tapahtuneet iskut voivat innostaa yksittäisiä ihmisiä vastaavanlaisiin tekoihin.

– Pitää erottaa toisistaan järjestäytynyt terrorismi ja yksittäisten ihmisten pahan olon esiin tuleminen väkivallantekoina. Suomi ei ole mikään lintukoto, mutta ei myöskään arvioiden mukaan minkään terroristijärjestön ensisijainen kohde.

Sisäministeri sanoo Suomen olevan muutoksessa samalla tavalla kuin koko Eurooppa.

– Samalla Suomi on kuitenkin yksi maailman turvallisimmista maista, ja sellaisena haluamme sen myös pitää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)