Verkkouutiset

”He eivät olisi varmastikaan palanneet, jos Bagdadin lentokentällä olisi odottanut teloituspartio”

Kansanedustajan mielestä epäoikeudenmukainen turvapaikkajärjestelmä tulisi lakkauttaa kokonaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio kirjoittaa Puheenvuorossa maahanmuuttoviraston tilastosta, jonka mukaan marraskuussa järjestetyn vapaaehtoisen paluun kautta Suomesta poistui 267 ulkomaalaista. Heistä suurin osa sai kielteisen päätöksen eli heillä ei ollut laillista perustetta tulla Suomeen.

Tilaston mukaan 97,5 prosenttia lähtijöistä sai taloudellista tukea. Lähes puolet sai taloudellisena tukena yli 900 euroa käteistä, josta kansanedustajan tietojen mukaan ei ole maksettu veroja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Suurin osa palaajista oli irakilaisia, joiden vapaaehtoinen paluu on siinä mielessä positiivinen asia, että vieläkään heitä ei saada muutoin kuin vapaaehtoisesti palautettua, Ville Tavio toteaa.

– Se, että valtio avokätisesti maksaa paluustasi kotimaahan ja ihmiset hyväksyvät tämän, kiteyttää mielestäni varsin osuvasti tragikoomisen näytelmän, jota nykyinen elintasosiirtolaisuus ja siihen liittyvät asenteet ovat.

Tavio huomauttaa, että tänä vuonna vapaaehtoisesti palanneita irakilaisia on 1 395. Hänen mukaansa he ”eivät olisi varmastikaan palanneet, jos heitä olisi Bagdadin lentokentällä odottamassa teloituspartio”.

– Nykyisessä kaaoksessa kielteisen turvapaikkahakemuksen saaneet tulisi kerätä suljettuun palautuskeskukseen ja toimittaa sieltä poliisisaattueessa pikimmiten kotimaihinsa. Jos tämä palautusmalli ei vaikkapa Irakin viranomaisille kelpaa, niin irakilaisia ei pidä enää päästää Suomeen lainkaan.

Kansanedustajan mielestä ”epäoikeudenmukainen turvapaikkajärjestelmä tulisi lakkauttaa kokonaan ja suunnata resurssit pikemminkin kriisimaita lähellä oleville pakolaisleireille”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)