Korkeakoulujen opiskelijavalintauudistus on herättänyt runsaasti keskustelua ja kysymyksiä. Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa tästä löytyvällä kysymys- ja vastaussivustolla usein esitettyihin kysymyksiin uudistuksesta.
Ministeriö oikoo esimerkiksi julkisuudessa levinnyttä käsitystä siitä, että kaikki pääsykokeet poistuisivat.
– Pääsykokeilla valitaan opiskelijoita myös vuoden 2020 jälkeen. Todistusvalinta on kuitenkin pääväylä korkeakouluopintoihin. Nykyisestä yhteispistevalinnasta, jossa pisteitä saa sekä valintakokeesta että todistuksesta, luovutaan. Pääsykokeet ovat tulevaisuudessa sellaisia, että niihin ei tarvitse valmentautua etukäteen, OKM toteaa.
Uudistusta perustellaan sillä, että nykyinen malli, jossa Suomessa järjestetään satoja erilaisia pääsykokeita, on kallis, raskas ja kansainvälisesti poikkeuksellinen.
– Se johtaa opintojen aloituksen viivästymiseen eli ei-toivottuihin välivuosiin. Ylioppilastutkinto ja toisaalta erilaiset ammatilliset tutkinnot tuottavat lain mukaan kelpoisuuden korkeakouluopintoihin. Menestys toisella asteella kertoo hyvin valmiuksista korkeakouluopintoihin.
Miksi kokeista luovutaan?
VATT:n johtava tutkija, kauppatieteen tohtori Matti Sarvimäki vastaa tässä VATT:n blogissaan uudistusten vastustajien väitteisiin.
– Jos nykyjärjestelmän hyödyt tosiaan olisivat niin suuret ja haitat pienet kuin viimeaikaista keskustelua seuraamalla voisi kuvitella, kannattaisi se varmaankin säilyttää, Sarvimäki toteaa.
Nykyisten pääsykokeiden hyödyt ovat hänen mukaansa huomattavasti vastustajien julkisuudessa esittämää pienemmät ja haitat suuremmat. Tärkein pääsykokeiden ongelma on Sarvimäen mukaan se, että ne rajoittavat mahdollisuuksia hakea samanaikaisesti usealle alalle.
– Hakemuksia voi toki lähettää useita, mutta jos kilpailtuun kouluun aikoo päästä, kaikki energia kannattaa keskittää yhteen kohteeseen. Jos kisassa sitten jää puolen pisteen päähän läpimenosta, hakija jää usein kokonaan ilman opiskelupaikkaa. Joka vuosi tuhannet lahjakkaat nuoret kokevat tämän kohtalon ja joutuvat yrittämään seuraavana vuonna uudestaan – ja moni jää silläkin kerralla rannalle, hän kirjoittaa.
Seurauksena on opintojen aloittamisen viivästyminen ja työurien lyheneminen. Välivuosista voisi Sarvimäen mukaan olla enemmän hyötyä, jos ne olisivat vapaaehtoisia.
– Hyvin suunnitellun järjestelmän keskeinen piirre on, että yhteen paikkaan hakeminen ei vähennä mahdollisuuksia tulla valituksi muualle, Matti Sarvimäki kirjoittaa.
Hiemankin valmistautumista vaativat pääsykokeet merkitsevät tutkijan mukaan sitä, että hakija joutuu miettimään uskaltaako hakea itseään eniten kiinnostavalle alalle vai joutuuko hän tyytymään turvallisempaan, mutta tylsempään vaihtoehtoon.
Tasa-arvoako?
Nykyjärjestelmää on myös perusteltu sillä, että se tukee mahdollisuuksien tasa-arvoa. Todistuksilla pyrkimisen on katsottu suosivan naisia, koska he pärjäävät yo-kirjoituksissa keskimäärin miehiä paremmin.
– Pääsykokeet ovat kuitenkin huono tapa edistää tasa-arvoa. Ne tulevat ensinnäkin yhteiskunnalle kalliiksi. Olisi paljon järkevämpää käyttää nämä resurssit hitaammin kehittyvien tai vaikeissa olosuhteissa kasvavien nuorten auttamiseen jo kauan ennen kuin he hakevat korkeakouluun, Sarvimäki toteaa.
– Toisaalta ylioppilaskirjoitusten nykyistä vapaampi uusiminen, ja niiden avaaminen muillekin kuin lukion käyneille, olisi nykytilannetta parempi vaihtoehto, sillä korotetut ylioppilasarvosanat avaisivat ovia useille aloille. Vielä hyödyllisempää olisi erottaa kandi- ja maisteriopintojen opiskelijavalinnat selkeästi toisistaan, mikä vähentäisi ensimmäisen korkeakoulupaikan merkitystä, hän jatkaa.
Hänen mukaansa nykyjärjestelmän puolustaminen tasa-arvon nimissä on suorastaan omituista, koska pääsykokeet voivat korostaa perhetaustan ja asuinpaikan merkitystä.
– Kilpailu suosituista opiskelupaikoista on raakaa peliä, jossa jokainen sisäänpääsy tarkoittaa, että joku jää ulos. Nykyjärjestelmässä voittajia ovat nuoret, jotka pärjäsivät huonosti ylioppilaskirjoituksissa, mutta hyvin pääsykokeissa. Häviäjiä ovat paremmin ylioppilaskirjoituksissa menestyneet, jotka eivät syystä tai toisesta onnistuneet pääsykokeista – tai eivät uskaltaneet yrittää kilpaillulle linjalle hakemista, Matti Sarvimäki summaa.
Hänen mukaansa uudistuksen herättäneen keskustelun ongelma on, että nykyjärjestelmän häviäjillä ei ole siinä ääntä.
– Aidosti tasa-arvoisessa järjestelmässä hakijat lähtisivät kisaan samalta viivalta sukupuolesta, perhetaustausta tai asuinpaikasta riippumatta. Yksikään järjestelmä tuskin toteuttaa tätä ihannetta täydellisesti. Hyvin suunniteltu todistusvalinta – yhdistettynä tehokkaisiin tapoihin tarjota hakijoille mahdollisuuksia korjata aikaisempia virheitään tai epäonneaan – olisi kuitenkin oleellisesti nykytilannetta parempi vaihtoehto, Matti Sarvimäki toteaa.
