Ensiksikin on sanottava, että naiset pelkäävät miehiä siinä, missä miehetkin naisia. Jorma Myllärniemen teos keskittyy kuitenkin miesten kokemaan naispelkoon ja tekee sen paikoin aika rankoin kertomuksin. Nainen on miehelle yhä arvoitus, eikä havainto ole uusi. Jo vuosituhansia sitten naista on pidetty niin pyhänä kuin paholaisenakin.
Kuukautiskierto, raskaus, äitiys, imetys ja naisen fyysinen eroavaisuus mieheen nähden ovat luoneet kasan myyttejä, joita eritoten uskontokunnat ovat jalostaneet haluamikseen. Menneisyydestä kumpuavat jyrkät käsitykset naisesta suhteessa poikiin ja miehiin ovat synnyttäneet omat historiassa muuntuvat käsitykset taruista auktoriteettien julistamiksi faktoiksi.
Apostoli Paavalin opastuksen mukaisesti:
”Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja. Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon.”
Toki miestäkin koskee sama rakkauden vastavuoroisuus, mutta aikojen alussa mies oli määrääjä ja nainen alistuja. Raamatun modernisoijilla onkin ollut kova työ ja harmaat hiukset väsätessään uskosta tasa-arvoisempaa. Toivottavasti sama on edessä myös muilla uskontokunnilla, niiden nyt vielä ylitiukoilla papistoilla.
Kauhuasetelmien kavalkaadi
Myllärniemi kertaa menneisyyden naishahmojen raadollisia piirteitä. Hän taustoittaa miehen naista kohtaan tuntemia pelkoja ihmisen varhaiskehityksen tarkastelulla. Pelko synnytti keskiajalla noitavainoja, miehiset kirkkojärjestelmät eivät olleet naisymmärryksen laupiaita edistäjiä.
Vanhat tarustot ylläpitivät naisia kohtaan tunnettua kauhua. Antiikin Kreikan kertomukset amatsonien valtakunnasta kuvasivat pelottavia ja tunteettomia naissotureita. He leikkasivat toisen rintansa pois voidakseen ampua jousella paremmin. Kun he ilmestyivät valkokankaalle Tarzan-elokuvissa, nuori koulupoika oli ihmetyksen vallassa. Miten suhtautua, kun nainen olikin vihollinen.
Matriarkaalisuuden vaaroista meidät kuitenkin pelastivat Herakles, Theseus ja Akhilleus, jotka kukistivat amatsonien valtakunnan, joten patriarkaalinen valta Kreikassa oli turvassa. Mutta miesten epävarmuus naisten suhteen jäi kuitenkin elämään, siksi sitovaa oli kehittyä kohdussa, syntyä ja kasvaa äitiin kiinnittyvässä lämmössä ja turvassa.
Historia tarjoaa paljon esimerkkejä naisten pelottavuudesta, heidän henkiseen yliotteeseensa epävarmoista miehistä. Mistä muusta kuin pelosta on kyse seuraavassa:
”Profeetta, sano puolisoillesi, tyttärillesi ja uskoville vaimoille, että he panisivat vaatteen päänsä yli. Tämä on parasta, jotta heidät tunnettaisiin siveiksi eikä heitä häirittäisi…” (Koraani, suom. Jaakko Hämeen-Anttila). Samaan oppimateriaaliin voisi liittää vaikka vanhemman miehen neuvon nuoremmalle, vaimonsa uskollisuudesta huolestuneelle miehelle: ”Pidä huoli, että vaimosi on aina raskaana ja ettei hänellä ole kenkiä.”
Äiti-poika -problematiikka
Kun Myllärniemi etsiskelee syitä naispelkoomme, hän perkaa problematiikkaa aina poika-äiti-suhteesta lähtien. Hän tulee korostaneeksi huomiota herättävän tuntuvasti pojalle ratkaisevan tärkeätä äitisuhdetta ja siitä irtipääsyn välttämättömyyttä. Isän eli miesmallin olemassaolo on asetelmassa tärkeää.
Joissakin tapauksissa pojan suhde äitiinsä ilmenee ylimitoitettuna sitoutumisena ja kiinnipitämisenä, jopa mustasukkaisuutena. Tämä saattaa heijastua nuoren miehen kehitykseen haitallisesti. Hän ei esimerkiksi kykene solmimaan luonnollisia suhteita naisiin, vaan pelkää toista sukupuolta.
Voi ilmetä Myllärniemen havaintojen perusteella merkillisiä ongelmia. Nuorukainen voi pelätä menettävänsä sukupuolielimensä, tuntea kauhua kuukautisvuotoja kohtaan tai vaikkapa luopua suhteista parin epäonnistuneen yhdynnän koettuaan.
Tänä kummallisuuksien aikana vinksalleen voi kasvaa syistä, jotka eivät ole hevin selitettävissä. Miten ymmärrätte esimerkiksi, että Englannissa 26-vuotias nainen lopetti työnsä baarimikkona siksi, että näin hän saattoi imettää miesystäväänsä päivittäin parin tunnin välein. Onneksi Myllärniemi ei ko. tapausta lähde erittelemään, mutta arvata sopii, että jokin parin menneisyydessä ehkä mättää. Niin anteeksi, tänäänhän on kuitenkin pidettävä luonnollisena melkein mitä vain.
Miehen silmissä naisen vanheneminen luo tietynlaisia epämukavuustekijöitä. Myllärniemi siteeraa sopivia lähteitä kuvaillakseen, miten vastenmielinen vanheneva nainen on. Ei tarvitse olla militanttifeministi oudoksuakseen näkökulmaa, sillä miespolonkaan vanheneminen ei ole pahalla tarkoituksella koettuna suloista seurattavaa.
Kirjassa esitetään mitä kummallisimpia tulkintoja ja ohjeita kahden sukupuolen välisestä kanssakäymisestä. Olen sentään itsekin varsin monen vuosikymmenen kokemusten karaisema, etten ole kokenut naista noidaksi, häntä tyrannisoineeksi, vaginaa vaaralliseksi saati nähnyt siinä Medusan päätä tai jäänyt äidin vangiksi.
Dramatisoiden irtiottoa niin isästä kuin äidistäkin kuvaa D.W. Winnicott kirjassaan Playing and Reality:
”Nuoren tie aikuisuuteen käy vanhempien kuolleiden ruumiiden yli, mutta vanhempien tehtävänä on säilyä hengissä.”
Jorma Myllärniemi siteeraa ja tulkitsee vapaasti ja paljon. Sigmund Freudia hän on lukenut ilmeisesti ihan tarpeeksi, mutta hattua nostan hänen tekstilainauksilleen Elina Reenkolan kirjasta Äidin valta ja voima. Reenkola todistaa tietävänsä naiseudesta ja naisesta miehiä enemmän ja pelotta.
Jorma Myllärniemi: Miksi mies pelkää naista? Ja mitä siitä seuraa. Kirjapaja 2017.
Kirjoittaja: MARKKU JOKIPII
