Verkkouutiset

Moskeijoiden sanotaan johtaneen Belgiassa terrorismiin – Suomen riskejä pelätään

Kansanedustajien kysymyksessä halutaan Suomen välttävän moskeijarakentamisessa Belgian, Saksan, Ranskan ja Itävallan ongelmat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Moskeijoiden rahoituksesta eduskunnassa jätetystä kirjallisesta kysymyksestä uutisoitiin viime viikolla. Varsinainen kysymysteksti poikkeaa uutisoidusta.

Kysymyksen jätti 20 perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien kansanedustajaa PS:n Mika Niikon johdolla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Suomessa tulee linjata, miten suhtaudutaan moskeijoiden ulkomaiseen rahoittamiseen. Lisäksi voi nousta esiin kysymys julkisen rahan tai muiden resurssien (esimerkiksi tilat) käytöstä moskeijoihin tai rukoushuoneisiin, kysymyksessä todetaan.

Tekstissä korostetaan mallin katsomista muualta, riskien kartoittamista, islamin luonteen konflikteissa tuntemista sekä islamin sisällä olevien vihamielisyyksien ymmärtämistä erityisesti sunni- ja shiia-muslimien välillä.

– Yli puolet maailman konflikteista vuonna 2016 ovat sellaisia, joissa toinen puoli hakee oikeutuksensa toimia väkivaltaisesti islamin oppien kautta. On myös erittäin todennäköistä, että sunni- ja shiia-muslimien välisten ryhmien välillä on merkittäviä verisiä konflikteja seuraavan kahden vuoden aikana, kysymyksessä todetaan.

– Moskeijoiden toimintaan liittyy aina useita riskejä, joista suurimpia ovat eriytyminen, värväykset sotaan ja nuorten radikalisoituminen. Riskikartoituksessa on tarpeen ottaa oppia muiden Euroopan maiden toiminnasta ja toiminnan seurauksista.

Kansanedustajat kertovat Itävallan laista, joka kieltää moskeijoiden ulkomaalaisen rahoituksen. Imaameilta edellytetään itävaltalaista koulutusta ja saksan taitoa.

– Itävalta on päättänyt rajoittaa lainsäädännöllä moskeijoiden rakentamista ja rahoittamista toisen valtion alueelta, koska heidän pitkän kokemuksensa perusteella ne estävät ihmisryhmien sosiaalista integroitumista Itävallan alueella. Turkki, joka on ilmoittanut rahoittavansa moskeijoita, vastustaa Itävallan suunnitelmia rahoituksen rajoittamisesta.

– Itävallalla on tunnetusti pitkä ja verinen historia erityisesti suhteessa Turkkiin, joka on tavoitellut valtaa Itävallan alueella useaan otteeseen. Itävallan ulkoministeri Sebastian Kurz on todennut, että vaikka Turkki vastustaa Itävallan rajoituksia moskeijoiden rakentamisesta, Itävalta haluaa kansalaistensa integroituvan Itävaltaan, ei eristäytyvän moskeijoihin.

Belgia varoittaa

Kysymystekstin mukaan ”Belgia näyttää varoittavan esimerkin siitä, mitä voi olla edessä. Belgiassa moskeijoiden rakentaminen ei ole käytännössä tukenut tavoitetta maahanmuuttajien kotoutumisesta uuteen elinyhteisöön vaan johtanut terrorismiin. Liberaali politiikka moskeijoiden suhteen on vahvistanut kuilua kantaväestön ja maahanmuuttajien välillä”.

Tekstissä todetaan, että Brysselin suurmoskeija perustettiin Belgian ja Saudi-Arabian kuningasten sopimuksen nojalla 1978. Saudit rahoittivat hankkeen. Suurmoskeija sijaitsee keskeisellä paikalla vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä EU:n komissiosta.

– Suurmoskeijan yhteydessä toimii kulttuurikeskus, jossa järjestetään arabian kursseja, EU-johtajien ja belgialaisten tapaamisia, imaami-koulutusta ja koraaniopetusta arviolta noin 700 lapselle. Saudi-Arabia rahoittaa toimintaa. Samaan aikaan alueen nuoria muslimeja rekrytoidaan sotaan länsimaita vastaan.

– Suurmoskeija toimii keskuksena kaupungin sunnimoskeijoille. Esimerkiksi Molenbeekin lähiössä, jossa on viime aikojen terroritekoihin liittyen jouduttu tekemään useita ratsioita, on yli kaksikymmentä moskeijaa, joista suurin osa on sunnimoskeijoita.

Belgiassa on kysymyksen mukaan viime vuosina ilmennyt vakavia ongelmia moskeijoiden toiminnassa, vaikka ulospäin on viimeiseen asti pyritty pitämään hyvää kuvaa.

– Vihapuheet ovat aina terrorismin ja radikalisoitumisen taustalla. Niin on myös Belgiassa. Brysselin suurmoskeijassa Israelia ja länttä vastaan saarnannut Brysselin suurmoskeijan islamilaisen kulttuurikeskuksen johtaja siirrettiin muutama vuosi sitten sivuun Belgian viranomaisten puututtua asiaan kulisseissa. Asia salattiin, mutta se paljastui myöhemmin.

Sisäinen viha

Kansanedustajien kysymyksen mukaan ”on tärkeää huomioida, että Helsinkiin puuhattu moskeijakompleksi palvelu- ja konferenssikeskuksineen muistuttaa Brysselin vastaavaa. Myös Helsingin suurmoskeijan rahoittamiseen haluaisivat osallistua Persianlahden rikkaat arabimaat”.

– Rikkaat muslimivaltiot rahoittavat mielellään moskeijoita lännessä, koska saavat sen kautta myös valtaa kohdemaissa. Moskeijat ovat näille valtioille tärkeitä paikkoja sitouttaa muslimitaustaisia maahanmuuttajia rahoittajavaltioille edulliseen ideologiaan, kirjallisessa kysymyksessä todetaan.

Lähes kaikki turvapaikanhakijat, joita Eurooppaan saapuu, pakenevat edustajien mukaan islamin uskoon liittyvää sekasortoa ja vihan kierrettä. Kun he ovat päässeet Eurooppaan turvaan ”ei ole viisasta ruokkia toimintaa ja ongelmia, joita he ovat paenneet”.

– Muslimien kannalta moskeijoiden yksi kiusallisimmista vaikutuksista on islamin sisäinen viha islamin eri haarojen välillä. Ulkomainen rahoitus tai valtion antama rahallinen tai muu tuki (esim. näyttävän rakennuspaikan järjestämisen muodossa) vahvistaa herkästi näitä erimielisyyksiä, koska se aina synnyttää katkeruutta ja kilpailua tuesta ryhmien välille.

– Monet suomalaiset muslimit eivät toivo suurmoskeijaa Helsinkiin, koska se selvästi korostaisi yhden oppikunnan muiden yläpuolelle. Usein unohdetaan, että islam ei ole yhtenäinen. Eri haarojen välillä on vakavia, jatkuvasti konflikteihin johtavia vastakkainasetteluja, joista yksi esimerkki on Iranin ja Saudi-Arabian vaarallisesti tulehtuneet suhteet.

Kansanedustajat toteavat, että ”suomalaisen julkisen sektorin pysyminen tiukasti irti moskeijoiden rahoituksesta on perusteltua sekä kotoutumisen tukemisen että tasapuolisuuden kannalta. Myöskään seurakuntia ei rakenneta valtiollisen tai kunnallisen veron kertymillä”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)