Keskustan kansanedustaja Eeva-Maria Maijalan jättämässä kysymyksessä on kyse suuren määrän suomalaisista ”muutamilta” lakitoimistoilta saamista kirjeistä. Niissä heiltä vaaditaan korvauksia tekijänoikeuksien rikkomisesta nettilataamisen vuoksi.
– Silloin kun on toimittu laittomasti, niin toimintaa on tekijänoikeuksien haltijalla toki oikeus puuttua. Nyt vallitsevassa tilanteessa on kuitenkin ilmeistä, että kirjeitä on lähetetty suurelle joukolle sellaisia ihmisiä, joilla ei ole mitään tekemistä väitettyjen rikkomusten kanssa, Eeva-Maria Maijala toteaa.
Hänen mukaansa vastaanottajissa on korkeassa iässä olevia ihmisiä, ”jotka tuskin osaavat edes katsoa elokuvia internetistä saati jakaa sellaisia eri tietoverkkoihin”.
Kansanedustajan mukaan yleisesti puhutaan ”kiristyskirjeistä”.
– Lainsäätäjän tulisi ottaa tämä toiminta tarkasteluun ja pohtia mahdollista sääntelyn muutostarvetta, Maijala katsoo.
– Vaikka perättömät vaatimukset oikeuskäsittelyssä kaatuisivatkin, niin monet ihmiset kokevat olonsa turvattomaksi ja joutuneensa kiristyksen kohteeksi, kun heille esitetään perättömiä vaatimuksia. Toiminta on niin laajamittaista ja järjestelmällistä, että se tulisi ottaa valtiovallan toimesta nyt tiukempaan tarkasteluun.