Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) kirjoittaa blogissaan lennokeista ja lainsäädännöstä. Hän viittaa Dagens Nyheterin kertomaan, jonka mukaan Baltops-sotaharjoituksen yllä Itämerellä oli luvatta lentänyt miehittämättömiä lennokkeja.
– Tunnistamattomat ilma-alukset lensivät Dagens Nyheterin tietojen mukaan yöllä tuhannen metrin korkeudessa, minkä vuoksi epäilykset suuntautuvat jonkin ulkovallan tiedustelutoimintaan.
Lennokkien lennättämisen on puolustusministerin mukaan oltava lain ja ilmailua koskevien määräysten mukaista.
– On selvää, että sotilasalueiden ylle ei noin vain voi lennokilla tulla pörräämään, Jussi Niinistö kirjoittaa.
Rikkomusten havaitseminen ja niihin puuttuminen on lennokkien kohdalla hänen mukaansa vaikeampaa kuin tilanteissa, joissa rikkomuksen tekijänä on miehitetty ilma-alus. Pienten lennokkien havaitseminen on vaikeampaa ja yhteyden saaminen itse lennättäjään on usein käytännössä mahdotonta.
Puolustusministeriössä onkin Niinistön mukaan aloitettu alustava selvitystyö siitä, tulisiko lainsäädäntöä päivittää lennokkikysymyksen takia.