Verkkouutiset

Yle: Suomalainen metsäteollisuus kärsisi kaupparajoituksista

Suomalaisen metsäteollisuuden käyttämästä raakapuusta 13 prosenttia tuli viime vuonna Venäjältä, kertoo Yle uutiset.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Metsäteollisuus ry:n Venäjä-asioiden päällikön Jukka Halosen mukaan Etyj-kokouksen matkustuspakotteista alkunsa saanut keskustelu on saanut liikaa kierroksia Venäjällä.

– Suomalainen metsäteollisuus on ollut Venäjällä aktiivinen toimija ja edistänyt Venäjän metsäteollisuuden toimintaa. Tuntuu oudolta, että toimintaa yhtäkkiä rankaistaisiin tällaisen poliittisen toiminnan seurauksena.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Venäjältä ei Halosen mukaan ole oltu yhteydessä Metsäteollisuuteen mahdollisista kaupparajoituksista. Rajoituksista puhui Venäjän kansallisen turvallisuusneuvoston pääsihteeri Nikolai Patrusev.

13 prosenttia suomalaisen metsäteollisuuden käyttämästä raakapuusta tuli viime vuonna Venäjältä. Jukka Halosen mukaan tuo tuonti on noin 300 miljoonaa euroa.

– Osa siitä voitaisiin korvata Suomesta ja muualta Itämeren alueelta, mutta toki se olisi suuri takaisku meidän toiminnalle. Venäjä myös tietyllä tapaa vahingoittaisi omaa metsäsektoriaan sulkemalla suomalaisia toimijoita ulos, Halonen sanoo.

Jukka Halonen toivoo, että tilanne rauhoittuisi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)