Verkkouutiset

Kaupallisen television uutistoiminnalle esitetään tukea

Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä ehdottaa, että kaupallisen television uutistoiminnalle annettaisiin tukea.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ryhmä ehdottaa väliaikaista, kolmivuotista tukiohjelmaa, joka toimisi joko projektikohtaisesti tai määräytyisi tiettynä prosenttiosuutena uutis- ja ajankohtaissisältöjen tuottamisen kustannuksista. Tukea voitaisiin antaa yleisen edun ohjelmistotoimiluvan omaaville toimijoille, eli yleisen edun kanaville.

Työryhmä luovutti loppuraporttinsa liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerille (kesk.) keskiviikkona. Ryhmän puheenjohtajana toimi kansanedustaja Harry Harkimo (kok.).

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Harkimon johtaman ryhmän tehtävä perustui Yleisradio Oy:n julkisen palvelun tehtävää ja rahoitusta arvioineen parlamentaarisen työryhmän kesäkuussa 2016 tekemään esitykseen uuden työryhmän perustamisesta.

Työryhmä pitää väliaikaista tukea median monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta perusteltuna. Se olisi keino varmistaa, että laajan yleisön tavoittavaa, Yleisradiolle vaihtoehdon tarjoavaa television uutistoimintaa olisi jatkossakin vähintään yhtä paljon kuin nykyisin.

Ryhmän mukaan on myös huomattava, että kaupallisen television uutis- ja ajankohtaissisältöjen yleisöt ovat osin erilaisia kuin Yleisradiolla.

Työryhmä on arvioinut että, uutistoiminnan tukemiseen olisi varattava vuositasolla kahdeksan miljoonaa euroa. Näin voitaisiin varmistaa se, että kaupallinen tv-uutistoiminta nykyisessä laajuudessaan olisi turvattu. Lisäksi tuki voisi tarjota selkeän kannusteen nykyisen uutistoiminnan laajentamiseen myös muille toimijoille.

Loppuraportissa todetaan, ettei median avustustarkoituksiin ei ole tällä hetkellä varattu rahaa valtion budjetista. Mahdollinen tukiohjelma vaatisi ensin poliittista päätöstä tuesta esimerkiksi kehysriihessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)