Verkkouutiset

IS: Professori pitää Anne Bernerin saaristolaiskokeilua perustuslain vastaisena

Professori Martin Scheinin pitää Ilta-Sanomissa liikenne- ja viestintäministeriön kokeilua saaristolaiskokeilua perustuslain vastaisena.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Liikenne- ja viestintäministeriö aloittaa huhtikuussa kokeilun 500 saaristolaisen asuinalueella. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) esitteli sen eduskunnassa joulukuun 12. päivänä. Kokeilun tarkoituksena on ministeriön mukaan kehittää saariston liikennepalveluja Saaristomerellä ja Suomenlahdella. Ministeriön mukaan nykyinen valtiovetoinen malli on joustamaton ja kallis.

Huhtikuussa 2017 alkavassa kokeilussa Saaristomerellä olevia yhteyksiä avataan kilpailulle ja ne pyritään järjestämään yksityisten yritysten voimin. Tämä ei ole mahdollista, mikäli valtio tarjoaa palveluita ilmaiseksi, kuten tällä hetkellä. Kokeilun on määrä kestää vuoden 2018 loppuun.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Ilta-Sanomat kertoo, että alueella asuvat maanviljelijä Juha Valtonen ja yrittäjä Erik Friederiksen ovat tehneet kokeilusta kantelun oikeuskanslerille. Friederiksenin laskutoimitusten mukaan yhdelle mantereella työssä käyvälle ihmiselle kustannuksia tulisi jopa 28 000 euroa vuodessa.

Liikenne- ja viestintäministeriön muistion mukaan henkilökuljetusmaksu aikuiselta suuntaansa olisi kymmenen euroa alle kymmenen meripeninkulman matkalta ja 15 euroa pidemmällä välillä. Tämän lisäksi alle viisi metriä pitkä henkilöauto maksaa 35 euroa ja yli viisimetrinen 40 euroa per suunta.

Firenzessä toimivan Euroopan yliopistoinstituutin kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professorin Martin Scheininin mukaan kokeilun asetusluonnoksissa on ristiriitoja saariston kehityksen edistämisestä annetun lain kanssa ja ne ovat ristiriidassa myös perustuslain kanssa.

”Saariston asukkaat muodostavat maantieteellisen asuinalueensa takia ihmisryhmän, joka nauttii suojaa syrjintää vastaan ryhmänä ja lisäksi tähän ryhmään kuulumisensa perusteella yksilöinä”, Scheinin kirjoittaa.

”Yhteysalusliikenteen muuttaminen maksulliseksi olisi vastoin perustuslain 6 §:n, kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja yhdenvertaisuuslain 8 § syrjintäkieltoja. Kyse olisi saariston pysyvien asukkaiden osalta välitön syrjintä perustuen heidän asuinpaikkaansa ja perusoikeutena turvattuun oikeuteen valita asuinpaikkansa”, professori toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)