Europarlamentaarikko Jussi Halla-aho (ps.) sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että Suomen suhtautuminen Venäjään on ehkä yhtä naiivia kuin Ukrainassa vielä noin vuosi sitten.
Halla-ahon mukaan Suomessa luotetaan siihen, että maa on ”rautainen Venäjä-osaaja”. Hän uskoo lisäksi, että Venäjällä on tällä hetkellä pyrkimys takaisin kohti Neuvostoliiton aikojen suuruutta, jonka se on menettänyt.
”Ei pidä kuvitella, että lepyttelevä linja ja suomettuminen toimisivat nyt, kuten ne toimivat vielä Boris Jeltsinin aikoihin, kun maa oli ulkopoliittisesti heikko tai ainakin passiivinen”, Halla-aho sanoo.
Halla-aho vertailee Venäjää Saksaan 1930-luvulla, jolloin Hitlerin annettiin vähitellen vallata itselleen uusia alueita. Hänen mukaansa Venäjä on tällä hetkellä tilanteessa, jossa se kokeilee kepillä jäätä ja katsoo, minne sen on helpointa laajentua. Euroopan tulisi hänestä nyt tunnustaa tilanne.
Jussi Halla-aho koventaisi Venäjään kohdentuvia pakotteita. Pakotteiden tulisi hänen mukaansa kohdistua venäläiseen keskiluokkaan ja sen elintasoon.