Verkkouutiset

Jopa 10 astetta – föhn-tuuli tuo lämmintä ilmaa Suomeen

Lämmin ja kuiva föhn-tuuli kohottaa lämpötiloja ensiviikon alkupuolella myös Suomessa ja lämpötila voi kohota maamme länsiosassa lähelle 10 astetta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomeen föhn-tuuli saapuu lännestä. Kun sateet jäävät Norjan puolelle Skandien vuoristoon, saa länsituuli meillä aikaan aurinkoisen ja lauhan talvisään.

Voimakkaimmin föhn-ilmiö vaikuttaa Lappiin ja siellä Tornionjokilaaksoon sekä Pohjanmaan maakuntiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Lapissa föhn-tuuli voi lämmittää ilmaa niin, että leudoimpina päivinä lämpötila nousee helmikuussa yli viiteen asteeseen, joka on yli kymmenen astetta keskiarvoa korkeampi lämpötila.

Toisinaan sen vaikutus ulottuu jopa maan etelä- ja itäosiin, mutta siihen tarvitaan jo suhteellisen voimakas länsivirtaus.

Föhn vaikuttaa Suomessa lämpötiloihin lähinnä vain talviaikaan ja ”föhn-kauden” voidaan sanoa kestävän Suomessa marraskuusta maaliskuuhun.

Pitkän ajan keskilämpötiloihin föhnillä ei Ilmatieteen laitoksen mukaan juuri ole merkitystä. Kuitenkin talviaikaan föhnin voidaan arvioida nostavan kuukausikeskilämpötiloja parhaimmillaan noin 0,5 astetta.

– Föhnien runsas määrä ja lauhat talvet kulkevatkin usein käsi kädessä, kertoo Ilmatieteen laitos.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)