Verkkouutiset

Sari Essayah: Suomen muututtava muiden mukana

Kristillisdemokraattien tuoreen puheenjohtajan mielestä Suomi on jämähtänyt 90-luvulle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kristillisdemokraattien tuore puheenjohtaja Sari Essayah korosti kristillisdemokraattien puoluekokouksessa Savonlinnassa, että säilyttääkseen pohjoismaisen hyvinvointimallin Suomen on muututtava muiden pohjoismaiden mukana.

– Pohjoismaista vain Suomi elää 90-luvulla. Ruotsi ja Tanska ovat uudistaneet rakenteensa vastaamaan globaalia kilpailua, nopeasti muuttuvaa ja hektistä työympäristöä, silti säilyttäen ihmisten turvallisuuden tunteen huomisesta, Essayah totesi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Hän painotti, että Suomeen on saatava etujen, tulonsiirtojen ja työn saumattomuus ilman sinne syntyviä kannustinloukkuja ja lisäsi, että työtä pitää olla aina kannattava tehdä.

Sari Essayah viittasi puheessaan myös kesäkuussa julkaistuun EU:n komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin raporttiin ”Euroopan talous- ja rahaliiton viimeistely”.

– Raportissa esitetään selkeä suunnitelma EMU:n kehittämiseksi liittovaltiokehityksen kärkenä. On vedetty aivan oikea johtopäätös, että koko EU, varsinkaan Iso-Britannia, ei hankkeen takana voi olla, Essayah sanoi.

Essayahin mukaan Euroopan unionin kehittäminen liittovaltioksi ei ole eurokriisin ratkaisu, vaan päinvastoin syventää ongelmia. Hänen mielestään yhteisvastuun lisääminen heikentää jäsenmaiden omaa vastuuta taloudestaan.

Sari Essayah ilmaisi myös huolensa suomalaisessa yhteiskunnassa voimistuneesta vastakkainasettelun ilmapiiristä.

– Kun työpaikat viedään, se johtaa osattomuuden kokemukseen, jota on helppo käyttää polttoaineena niin perinteiseen herravihaan kuin kiihottamisena maahanmuuttajia vastaan tai ääriliikkeisiin liittymiseen usuttamisena, hän huomauttaa.

Maanpuolustuksesta Essayah totesi, että sotilasliittoon kuulumattoman Suomen tulee jatkossakin kyetä maan sotilaalliseen puolustukseen uskottavalla tavalla.

– Se edellyttää yleistä asevelvollisuutta ja riittävää nykyaikaista kalustoa. Siksi puolustusmäärärahojen palauttaminen leikkauksia edeltävälle tasolle on talouskurimuksesta huolimatta paikallaan.

Essayahin mukaan tällä kaudella tehtävään Nato-selvitykseen tulee myös lähteä avoimin mielin.

Lisäksi Sari Essayah kritisoi hallituksen suhtautumista pakolaiskriisiin.

– Kriisien ei haluta vyöryvän tänne, mutta ihmisiä ei haluta auttaa lähtömaissakaan. Hallitukselta puuttuu tällä hetkellä kokonaisnäkemys siirtolaiskriisiin, hän sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)