Verkkouutiset

Ebola ja Suomi – onko epidemia uhka?

Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan Suomi on varautunut hyvin tartuntatautiepidemioihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ylilääkäri Taneli Puumalainen sosiaali- ja terveysministeriöstä ei näe Ebola-viruksen leviämistä suurena uhkana Suomelle.

Hänen mielestään tarmo tulisi keskittää epidemian suitsimiseen sen pahiten vaivaamassa Länsi-Afrikassa.

Erityisesti Guineaa, Liberiaa ja Sierra Leonea ravisteleva Ebola-epidemia oli vaatinut maailman terveysjärjestön WHO:n ja Yhdysvaltojen tartuntatautiviraston CDC:n mukaan maanantaihin mennessä jo yli 3 000 uhria. Sairastuneita arvioidaan olevan kaikkiaan yli 6 500.

Sekä CDC että WHO ovat julkaisseet laajasti uutisoituja arvioita siitä, kuinka pahaksi epidemia voi äityä, jos sitä ei saada kuriin. CDC:n mukaan tapauksia voi olla Länsi-Afrikassa kaikkiaan peräti 1,4 miljoonaa tammikuun loppuun mennessä. WHO:n arvioissa on puhuttu jopa sadoista tuhansista tapauksista.

Sosiaali- ja terveysministeriön Puumalainen toppuuttelee huolia epidemian leviämisestä. Hän muistuttaa, että nykyinen epidemia on ollut päällä jo yhdeksän kuukautta, eikä Länsi-Afrikan ulkopuolella ollut vielä maanantaihin mennessä tavattu yhtäkään tapausta.

– Oli yksi Senegaliin matkustanut guinealainen, joka ei onnistunut tartuttamaan ketään muita ja sitten on yksi Nigeriaan matkustanut henkilö, joka tartutti virallisten lukujen mukaan 20 muuta, Puumalainen totesi Verkkouutisille tiistaina.

Uusia tapauksia ei ole kuitenkaan todettu ja hänen mukaansa toistaiseksi vaikuttaa siltä, ettei Ebola ole levinnyt Nigeriaankaan tämän pahemmin.

– CDC:n ja WHO:n arviot perustuvat siihen, ettei kansainvälisen avun määrää näihin kolmeen maahan saataisi lisättyä ja on laadittu sitten matemaattinen malli siitä, miten tartunta voisi levitä, Puumalainen toteaa.

Kansainvälinen yhteisö on kuitenkin ryhtynyt aktiivisesti toimiin Ebolan saamiseksi hallintaan. Taudin torjumiseen ohjatut resurssit näkyvät Puumalaisen mukaan kentällä jo pian.

– Kansainvälinen vastaus on ollut tähän asti riittämätön. Viimeisten parin viikon aikana tähän on kuitenkin herätty.

Tiistaina uutisoitiin ensimmäisestä Länsi-Afrikan ulkopuolisesta Ebola-tartunnasta. BBC:n mukaan liberialaispotilas oli saapunut kaksi viikkoa sitten Yhdysvaltoihin tapaamaan sukulaisiaan. Oireet alkoivat viime perjantaina ja hänet otettiin tiistaina sairaalahoitoon Dallasissa.

Puumalainen ei pidä tapausta huolestuttavana. Hän muistuttaa, ettei virus leviä oireettomana. Tartunta vaatii eritekontaktin.

– Ne, jotka ovat käytännössä vaarassa saada Ebolan, ovat terveydenhuoltohenkilöstö ja perheenjäsenet, jotka ovat hoitaneet tartunnan saanutta silloin, kun hän on ollut sairas, Puumalainen toteaa.

– Tämä porukka on meikäläisissä olosuhteissa aika helppo jäljittää, saada karanteeniin ja seurata sen 21 päivän itämisajan ajan, ettei oireita ala ilmetä.

Mahdollisuus leviämisestä Suomeen on pieni

– Suoria lentoja ei ole ja meillä on muutenkin hirvittävän vähän yhteyksiä sinne, missä tautia tavataan. Mahdollisuus siitä, että meille tulisi lentomatkustaja, joka sairastuisi Ebolaan, on hyvin pieni, Puumalainen toteaa.

Hänen mukaansa riski on suurempi Yhdysvalloissa ja suurissa Euroopan maissa, joilla on Suomea enemmän yhteyksiä Länsi-Afrikkaan.

Keskisuomalainen kertoi tiistaina, että suomalaisiin sairaaloihin on lähetetty syyskuun alussa päivitetty yksityiskohtainen ohjeistus Ebola-infektioihin varautumisesta. Ohjeiden perusteella kukin sairaanhoitopiiri on laatinut omat varautumisohjeensa Ebola-tapauksiin.

Puumalainen korostaa, ettei ohjeiden jakamisessa ole kyse Ebolan arvioidun riskin kasvamisesta.

– EU-maissa on nyt sovittu yhdessä, kuinka mahdolliset tautitapaukset tunnistetaan ja siitä, miten epäilyjä arvioidaan ja tutkitaan. Suomen ohjeet on päivitetty tähän yleiseurooppalaiseen linjaan.

Puumalaisen mukaan Ebolan torjunnan painopiste tulisi pitää taudin pahiten vaivaamissa Liberiassa, Guineassa ja Sierra Leonessa sen sijaan, että spekuloidaan viruksen leviämisellä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)