Verkkouutiset

Ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin tulee yhteinen haku

Ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin haetaan jatkossa korkeakoulujen yhteisessä valtakunnallisessa yhteishaussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ammattikorkeakoulujen neljä sähköistä hakujärjestelmää ja yliopistojen yksi sähköinen hakujärjestelmä yhdistetään yhdeksi korkeakoulujen valtakunnalliseksi hakujärjestelmäksi.

Yliopistot ja ammattikorkeakoulut tekevät jatkossakin opiskelijavalintapäätökset ja päättävät itsenäisesti opiskelijavalinnan perusteista.

Hakija kirjaa yhteishaussa ammattikorkeakouluista ja yliopistoista valitsemansa hakukohteet etusijajärjestykseen. Yhteishaussa voi valita enintään kuusi hakukohdetta. Hakukohteiden etusijajärjestystä voi vaihtaa opetus- ja kulttuuriministeriön vahvistamaan hakuajan päättymiseen saakka.

Hakija valitaan ylimpään hakukohteeseen, johon hänen valintamenestyksensä riittää. Hakija voi kuitenkin tulla valituksi myöhemmin varasijalta ylempään hakukohteeseensa.

Valtioneuvosto hyväksyi torstaina asiaa koskevan asetuksen. Se tulee voimaan elokuun alussa. Asetusta sovelletaan ensimmäisen kerran syksyllä 2014 toteutettavassa yhteishaussa valittaessa opiskelijoita keväällä 2015 alkavaan koulutukseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)