Keskusta käsitteli keskiolutta puoluekokouksessaankin

Keskustassa on haluttu turvata Alkon monopoliasemaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maanantain politiikan uutinen Suomessa oli havainto keskustan risteilyllään julkistamasta eduskuntavaaliohjelmasta. Ohjelmaan linkattiin linjaus, jonka mukaan ”haluamme rajoittaa päivittäistavarakauppojen, kioskien ja huoltamoiden vähittäismyynnissä myytävien alkoholijuomien enimmäisalkoholirajaa 3,7 prosenttiin. Näin turvattaisiin Alkon monopoliasema, kun entistä suurempi osuus myytävästä alkoholista kulkisi monopolin kautta”.

Tämä tarkoittaa ruokakaupan keskioluen, lonkeroiden ja siiderien poistumista Alkoon. Toinen vaihtoehto on niiden laimentaminen kakkosoluen vahvuisiksi.

Tiukalla alkoholikannalla on pitempi tausta.

Kyseinen linjaus oli tuotu julki helmikuussa 2013.

Idean äidiksi ilmoittautui maanantaina keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko, joka veti puolueen alkoholityöryhmää. Hän korosti Ilta-Sanomissa, että ”tämä on puoluehallituksen ja puoluekokouksen hyväksymä”.

Keskustan Turun puoluekokouksessa kesällä 2014 annettiin erääseen aloitteeseen puoluehallituksen vastaus, jonka mukaan ”alkoholihaittojen ennaltaehkäisyn kannalta tehokkain yksittäinen keino on Alkon ulkopuolisessa vähittäismyynnissä myytävien tuotteiden alkoholiprosentin rajoittaminen. Siksi on syytä rajoittaa päivittäistavarakauppojen, kioskien ja huoltamoiden vähittäismyynnissä myytävien alkoholijuomien enimmäisalkoholirajaa 3,7 prosenttiin. Näin turvattaisiin Alkon monopoliasema, kun entistä suurempi osuus myytävästä alkoholista kulkisi monopolin kautta”.

Linjaus oli siis sama kuin nyt julki tulleessa vaaliohjelmassa ja helmikuussa 2013.

Mainonnan täyskielto

Eduskunnassa kiisteltiin syksyllä 2013 alkoholilain muuttamisesta. Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula totesi 10.12.2013 täysistunnossa, että hallituksen esitys ”on sisällöltään riittämätön” ja ”mielikuva- ja elämäntapatyylisen alkoholimainonnan salliminen ei ole perusteltua”.

Keskusta ja perussuomalaiset tekivät vastalauseen, jossa alkoholin mainonta olisi kielletty täysin. Juha Rehula oli ensimmäinen allekirjoittaja ja hänen esitystään kannatti varapuheenjohtaja Anu Vehviläinen.

Juha Rehula teki jo 2004 kirjallisen kysymyksen alkoholivalistuksesta. Siinä todettiin, että ”tärkeää on nyt kehittää niitä työvälineitä, joilla tehokkaasti rajoitetaan kasvavan kulutuksen lisäämiä alkoholihaittoja. Keskeisintä tässä on se, että myös vastaisuudessa alkoholin myynti tapahtuu erityiskaupasta, joka toimii markkinoilla ilman myynninedistämisen tarvetta. Alko Oy:n toimintaa on kehitettävä ja vastuullisuuden on ulotuttava paljon laajemmalle kuin mitä kaupallisilla toimijoilla voi olla intressissään”.

Rehula toimi 2010-2011 sosiaali- ja terveysministerinä.

Keskustan eduskuntaryhmä jätti joulukuussa 2012 Inkeri Kerolan johdolla aloitteen, jossa haluttiin kieltää kaikkien väkevien mainonta ja myös mietojen mainonta tietyin poikkeuksin. Aloite oli uusinta edelliseltä vaalikaudelta.

Keskiolutta ajoi Alkoon jo tällä vaalikaudella Sdp:n peruspalveluministeri Susanna Huovinen.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)