Paavo Väyrynen kirjoittaa, että Suomen jäsenyys Euroopan unionissa on tuonut valtiolliseen elämäämme uuden tason.
– Johtavilla poliitikoilla on pyrkimyksiä päästä unionin keskeisiin tehtäviin. Niitä tavoitellessaan he joutuvat pohtimaan, kuinka yhdistää toisiinsa oma pyrkimyksensä ja Suomen kansalliset edut. Suomen ja Ruotsin Eurooppa-politiikassa on ollut täysin erilainen linja. Ero näkyy selvimmin sosialidemokraattien välillä, hän totea.
Paavo Väyrynen muistuttaa, että Ruotsin sosialidemokraattien enemmistö vastusti maansa EU-jäsenyyttä. Puolue on pyrkinyt kehittämään unionia valtioliittona, jonka johtavana toimielimenä olisi ministerineuvosto. Göran Persson jopa ehdotti komission lakkauttamista ja sen tehtävien siirtämistä ministerineuvoston sihteeristölle. Ruotsi ei kuulu euroalueeseen.
– Paavo Lipponen johti puolueensa ja Suomen linjalle, jota Mauno Koivistokin – vietyään ensin valtaoikeutensa ylittäen Suomen unioniin – arvosteli vuonna 2001 ilmestyneessä teoksessaan Venäjän idea äärimmäisen federalistiseksi. Lipponen ajoi ylikansallisten toimielinten, komission ja parlamentin, vallan lisäämistä ja ministerineuvoston aseman heikentämistä. Hän vei Suomen ainoana Pohjoismaana euroalueeseen. Paavo Väyrynen kirjoittaa.
Hän jatkaa siteeraamalla SDP:n entisen kansanedustajan Mikko Elon esittämää arviota, jonka mukaan Lipponen vei Suomen euroalueeseen päästäkseen Euroopan komission puheenjohtajaksi. Elo arveli hänen ajatelleen, että suomalaisella ei ole mahdollisuuksia komission johtoon, jos jäämme ulkopuolelle.
– Kuten muistamme, Lipposen kampanja kuitenkin epäonnistui, Paavo Väyrynen sanoo.
– Kalliiksi tuli Suomelle Lipposen pyrkimys päästä komission puheenjohtajaksi. Tämän näemme selvästi, kun vertaamme Suomea ja Ruotsia. Suomi on kärsinyt euron ja dollarin jyrkistä kurssivaihteluista ja siitä, että euron kurssi on ollut Suomen kansantaloudelle jo vuosikausien ajan liian korkea. Ruotsi on pärjännyt paremmin, kun kruunun kurssi on tarvittaessa joustanut ja kilpailukyky kaikissa tilanteissa säilynyt. Eikä Ruotsin ole tarvinnut osallistua euroalueen kriisimaiden tukemiseen, Paavo Väyrynen toteaa.
Kalliiksi tuli Lipposen pyrkimys myös muille euroalueen maille ja koko unionille, Väyrynen jatkaa pohdiskeluaan.
– Kun Suomi halusi välttämättä ensimmäisten joukossa yhtenäisvaluuttaan, mukaan otettiin poliittisella päätöksellä myös eteläisen Euroopan maat, vaikka ne eivät täyttäneet EMU-kriteerejä. Näin syntyi liian laaja euroalue, jossa on se valuvika, että mukana on liian erilaisia kansantalouksia. Tämä johti euroalueen velkakriisiin, ja uusia on tulossa, Väyrynen povaa.
Opastusta Kataiselle
Paavo Väyrynen huomioi myös, että pääministeri Jyrki Katainen (kok.) pyrkii ilmiselvästi euroryhmän puheenjohtajaksi.
Hänen valintansa olisi keskustakonkarin mukaan Suomen etujen mukaista, jos hän ryhtyisi aktiivisesti korjaamaan euroalueen valuvikaa vaikkapa niin, että Suomi ja jotkut muut euroalueen jäsenmaat ottaisivat euron rinnalla uudelleen käyttöön kansallisen valuutan.
– Tämä antaisi eurooppalaiseen rahapolitiikkaan tarvittavaa joustavuutta ja ehkäisisi uusia kriisejä, Paavo Väyrynen kirjoittaa.
Hän kuitenkin pelkää, että Kataisen puheenjohtajuuden kautta Suomi sitoutuisi yhä tiukemmin euroalueella meneillään olevaan kehitykseen
kohti talousliittoa ja liittovaltiota, kohti yhteistä finanssipolitiikkaa, valtiovarainministeriä ja budjettia, kohti kasvavia tulonsiirtoja, kohti yhteistä velkaa (eurobondeja) ja kohti yhteisvastuullista pankkitukea.
