Kun lähetin intistä kirjeen Nackan kunnassa olevalle Boo-sjukhusiin Tukholmaan, kirjoitin, että jag vill jobba. Kahden viikon kuluttua saapui Pohjanmaan Tykistörykmenttiin kirje, että olet vällkommen. Siitä alkoi kielellinen seikkailu, josta tuli elämän mittainen.
Olen sen jälkeen tutustunut italiaan ja parantanut englantiani, mutta ruotsi on edelleen se juttu. Koska kieleen kuuluu olennaisena osana puhutun kielen kulttuuri, tuntuu myös Ruotsin kulttuuri kotoisalta. Koen pakkoruotsikeskustelun raiskauksena myös omaa kulttuuriamme kohtaan. Ruotsi on meidän virallinen kielemme. Pakkoruotsi on sananakin jo väärä.
Kun parin vuoden siirtolaisvuosien jälkeen tulin Kauhajoelle maamieskouluun, ajattelin että opittu kieli oli nyt arvoton ja käyttökelvoton. Olin väärässä. Maajussina puhuin närpiöläisen rehukuskin kanssa aina ruotsia. Snellmanin teurastamon naisten kanssa käytimme omaa sekakieltämme. Sikojen testaajalle soittaessani, vaimo vastasi puhelimeen. Käänsin heti kielen ruotsiksi, kun kuulin aksentin. Rouva nauroi, että kurikkalainen maajussi puhuu hyvää ruotsia. Olin ylpeä, aiheesta. Kieli parani alkuaikojen lukiokielestä ja Ruotsin oppivuosista aina vain sujuvammaksi, kunnes huomasin, että pystyn keskustelemaa jopa skoonelaisten kanssa.
Olen nyt 53-vuotias ja ilmaisuni on aina vain sujuvampaa. Olen kuitenkin vasta oppimisen alkutaipaleella, mutta hyvässä vauhdissa. Ovatko kielenvihaajat niitä, jotka eivät uskalla oppia?
Ruotsi ei minulle ole koskaan ollut naurun asia, ei kielenä, kulttuurina eikä kansana. Ruotsin kieli ja kulttuuri ovat hiukan erilaista kuin kotoinen suomi. Suomenruotsalaisuus on myös hiukan erilaista johtuen kielestä. Kansana me olemme yhtä, vaikka kieliä on enemmän kuin yksi.
Mökkilaiturimme vieressä asuu ruotsinkielinen Alfred, sodan käynyt liki yhdeksänkymmentävuotias, jolle sota on vielä eilispäivää. Joskus mietin, että onko suomalaisen Alfredin sotaveteraanius erilaista, koska hän puhuu ruotsia. Suomenruotsi kuuluu kulttuurimme. Ruotsikin kuuluu kulttuuriimme, koska olemme olleet osa Ruotsia niin kauan.
Pakkoruotsikeskustelu on epäsuvaitsevaista ja turhaa. Voimme opiskella koulussa venäjää Lappeenrannassa ja vaikka urdua Koskenkorvalla, jos kielille löytyy uskalikkoja opiskelijoita. Kaikki kielen ja kulttuurin tuntemus rikastaa.
Mutta ruotsin kieli olkoon pakollista, koska se on virallinen kielemme ja pienen kansan rikkaus.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
