Olen tehnyt pitkän uran suomalaisessa ammattiyhdistysliikkeessä. Yli 20 vuoden kokemuksellani voin varmasti sanoa nähneeni kaiken. Tai niin ainakin luulin. Se tapa, jolla hallitus on kesästä lähtien pakkosyöttänyt näkemyksiään palkansaajapuolelle, oli tuomittu alusta lähtien epäonnistumaan. Tällaista ei ole aiemmin nähty ja siihen on syynsä. Palkkojen ja työehtojen määrittely eivät kuulu hallitukselle. Ne kuuluvat työntekijöille ja työnantajille.
SDP on tarjonnut jo kesästä lähtien ja tarjoaa edelleen hallitukselle auttavaa kättä työmarkkinaratkaisun synnyttämiseksi. Hallitus ei ole tarttunut SDP:n kädenpuristukseen, vaan se on itsepäisesti ajanut eteenpäin perustuslaillisesti ja EU-oikeudellisesti kyseenalaisia pakkolakeja, jotka romuttavat ilmapiiriä työmarkkinoilla.
Uudenlainen lähestymistapa olisi nyt tarpeen. Ensimmäinen ja samalla se tärkein askel kohti ratkaisua olisi pakkolaeista luopuminen. Pitkäkestoinen ja maltillinen palkkaratkaisu parantaisi suomalaisten yritysten ja palkansaajien tulevaisuudennäkymiä vuosiksi eteenpäin.
Hallitus julkisti viime viikolla suunnitelmansa paikallisen sopimisen edistämiseksi. Paketti on osa sitä pitkän tähtäimen kokonaisuutta, jonka turvin hallitus haluaa luoda Suomeen uusia työpaikkoja. Tavoitteet itsessään ovat hyviä. Keinoista ja toteutuksesta SDP on eri linjoilla hallituksen kanssa.
Paikallisen sopimisen edistäminen sopii SDP:lle. Silloin, kun luottamusta työntekijöiden ja työnantajien väliltä löytyy, voidaan moni asia jättää sovittavaksi työpaikkatasolla. Kokemuksesta tiedän, että parhaaseen lopputulokseen päästään yleensä silloin, kun työntekijöiden paikallinen edustus on vahva. Työehtosopimus on kuitenkin aina sopimusten perälauta.
Hallituksen lähtökohta paikalliseen sopimiseen on toisenlainen. Hallitus haluaa luopua työehtojen minimitasosta. Voidaan kuitenkin pitää hyvänä, että tällä kertaa hallitus on aloittanut valmistelun kolmikantaisesti. Toivottavasti kolmikantaiseen lopputulokseen myös päästään.
Mikäli hallitus luopuu kolmikantaisesta valmistelusta ja turvautuu jälleen pakottavaan lainsäädäntöön, edessä voi olla samanlainen soppa kuin pakkolakien yhteydessä. Palkansaajapuoli etääntyy hallituksesta entisestään, eikä sovulle jätetä tilaa.
Tällöin olisimme tilanteessa, jossa hallitus samaan aikaan asettaa pakkolaeilla katon sovittaville työehdoilla ja luopuu pakkolaeilla työehtosopimuksille luonteenomaisista minimiehdoista. Talo olisi siis rakennettu siten, että siitä löytyy katto, mutta ei lattiaa. Kuka sellaiseen taloon astuisi?
Tällaiseen vaihtoehtoon SDP ei voi suostua ja on myös valmis oppositiosta käsin vastustamaan sitä. Työehtosopimusten vähimmäistason tarkoituksena on turvata jokaiselle palkansaajalle säällinen toimeentulo ja mahdollisuus hyvään elämään.
SDP:n tarjous yhteistyöstä on voimassa myös paikallisen sopimisen edistämisen suhteen. Se edellyttää vain sitä, että hallitus luopuu pakolla sanelusta ja suhtautuu osapuoliin tasapuolisina kumppaneina. Työnantajapuolen selän taakse piiloutuminen ei ole tuottanut tuloksia tähänkään asti.
Kirjoittaja Antti Rinne on SDP:n puheenjohtaja.
