Verkkouutiset

Teho-osaston opastekyltti Keski-Suomen keskussairaalassa Jyväskylässä. LEHTIKUVA / TOMMI ANTTONEN

Ylilääkärin koronavaroitus: Näin ei voida jatkaa

Asiantuntijan mukaan koronapotilaiden sairaalahoito tulisi järjestää uudella tavalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Jos koronapotilaiden hoitoa jatketaan nykyisellä korkealla prioriteetilla muun potilashoidon osana, muiden sairauksien hoitovelka kasvaa, varoittaa HUS:n ylilääkäri Eero Hirvensalo.

Hänen mukaansa toinen vaihtoehto on hyväksyä uuden sairauden aiheuttama ylimääräinen ja budjetoimaton rasite sairaaloiden muun toiminnan lisänä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Koska sairaaloiden nykykapasiteetti on tähän riittämätön, olisi tarkasteltava mahdollisuutta perustaa erilliset koronayksiköt alueellisesti siten, että koronapotilaiden sairaalahoito voidaan eriyttää muusta erikoissairaanhoidon toiminnasta. Tämä malli edellyttäisi sopivien sairaalatilojen, välineiden ja henkilöstön järjestämistä ja myös erityisrahoituksen turvaamista, Hirvensalo toteaa Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa.

– Järjestely voisi parhaimmillaan johtaa muiden sairauksien hoidon osalta normaalin sairaalatoiminnan paluuseen, henkilöstöpaon virran kääntymiseen takaisin sairaaloihin ja hoitovelan purkuun.

Koronapandemiaan on hoidettu Suomessa yli puolitoista vuotta. Hirvensalon mukaan ennen rokotteiden saapumista tehdyt taudin leviämisen rajoitustoimet olivat tehokkaita. Terveydenhuollon kapasiteetti on ollut riittävä koronapotilaiden hoitamiseksi koko pandemian ajan.

Toimintamalli on aiheuttanut kuitenkin kapasiteetin laskua muilla tärkeillä terveydenhuollon sektoreilla. Sairaaloiden kuormitus on jo syksyn aikana vakiintunut odotettua korkeammalle tasolle. Toimintoja on jouduttu mukauttamaan tähän.

– Näköpiirissä on vähintäänkin tuhansien, ellei kymmenientuhansien rokottamattomien henkilöiden vakava sairastuminen lähivuosina, jos rokotusvastaisuus säilyy nykyisellä tasollaan, Hirvensalo kirjoittaa.

– Tästä aiheutuu pysyvä tuotantohäiriö tärkeille terveydenhuollon osa-alueille, jos koronapotilaiden hoito järjestetään nykyisellä tavalla. Kehityksen salliminen näin ei ole lääketieteellisesti arvioiden oikein.

LUE MYÖS:

IS: Näissä hoitojonot ovat kasvaneet eniten

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)