Norwegian Getaway -risteilyalus vieraili Helsingissä kesäkuussa. LEHTIKUVA / ANNI REENPÄÄ

Yle: Korkeat väylämaksut uhkaavat karkottaa risteilyaluksia kilpailijamaihin

Suomen väylämaksut ovat jopa 30 prosenttia korkeammat kuin satamakulut Tukholmassa ja Tallinassa.

Suomen laivaliikenteeltä perimät korkeat väylämaksut uhkaavat karkottaa risteilyaluksia kilpailijamaiden satamiin, kertoo Yle.

– Nyt on olemassa vakava riski, että alukset eivät tule poikkeamaan reitillään Helsinkiin, sanoi C&C Port Agencyn toimitusjohtajan Roland Forssel Ylelle. Yritys neuvottelee risteilijävierailuja Suomeen.

Risteilyalusvierailujen on laskettu tuovan vuosittain noin 50 miljoonaa euroa Suomeen.

C&C Port Agencyn Forssellin mukaan Suomen väylämaksut ovat jopa 30 prosenttia korkeammat kuin satamakulut Tukholmassa ja Tallinassa. Väylämaksut ovat varustamoille lähes 70 prosenttia laivakäynnin kokonaiskuluista.

Edellinen hallitus päätti puolittaa väylämaksut vuonna 2015 kilpailukyvyn parantamiseksi. Alennettu maksutaso on kuitenkin määräaikainen ja voimassa vain ensi vuoden loppuun. Uusi hallitus ei ole linjannut vielä mitään tulevien vuosien väylämaksun tasosta.

Forssellin mukaan päätöksellä on kiire, jotta Suomi ei menettäisi risteilijävierailuja jo pelkästään varustamoja vaivaavan epätietoisuuden vuoksi.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt