Verkkouutiset

”Yksityisellä sektorilla hoitajat tuovat asiakkaille jopa ruokaa kotoaan”

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin mukaan ylityö- ja vuoronvaihtokielto yksityisellä sektorilla on tuonut esiin liian pienen henkilöstömäärän.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Kielto on aiheuttanut yhtä suuria ongelmia niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla. Päiväkoteja on laitettu kiinni aikaisemmin, lääkäriasemia on suljettu ja tehtäviä on peruttu henkilöstöpulan vuoksi. Palvelujen saatavuus ei voi perustua hoitajien joustamiselle. Tilanne ei myöskään voi olla sellainen, että yksityinen toimija ei pysty tuottamaan kunnan siltä ostamia palveluita. Kunnan tulisi seurata tarkemmin palveluntuottajien toimintaa, SuPer sanoo tiedotteessaan.

Ay-järjestön mukaan suuryritykset lupaavat omistajilleen mittavia tuottoja ja nämä voitot otetaan nyt röyhkeästi asiakkaiden saamasta palvelusta ja työntekijöiden toimeentulosta ja jaksamisesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

SuPer sanoo olevansa huolissaan yksityisen sosiaali- ja terveyspalvelualan neuvotteluista, jotka eivät etene.

– Työnantajapuoli ei halua nostaa palkkoja kuntasektorin tasolle eikä edistää työhyvinvointia ja luottamusmiesten asemaa. Esimerkiksi yksityisen sosiaalipalvelualan palkkataso on jäänyt selvästi kuntasektorin vastaavaa työtä tekevien palkoista. Suurten toimijoiden säästötoimet haittaavat palvelujen laatua ja henkilöstön jaksamista. Hoitajat tuovat jopa kotoaan ruokaa asiakkaille, koska ruokaa ei ole riittävästi tarjolla. Työn eettinen kuorma on sietämätön, sanoo SuPer.

Sen mukaan yksityisen sektorin keskeisimpinä ongelmina ovat liian pieni palkka, riittämätön henkilöstömäärä ja sen tuomat ongelmat muun muassa turvallisuudessa, työehtojen rikkominen ja heikentäminen sekä paikallisen edunvalvonnan hankaloittaminen, kun luottamusmiesten ennestään heikkoa asemaa ei haluta parantaa.

– Työntekijöiden työajasta menee iso osa muuhun kuin hoitotyöhön, työntekijät joutuvat itse hankkimaan sijaisensa ja määräaikaisia työsuhteita ja nollasopimuksia on paljon. Työnantajan vastaus ongelmiin on paikoin ollut: ”Meillä ei ole pakko olla töissä”, SuPer kertoo.

SuPer puheenjohtaja Silja Paavola toivoo, että neuvotteluissa päästään pian sopuun.

– Jos työntekijöiden hätähuutoa ei kuulla, SuPer julkaisee juttusarjan yksityisten toimijoiden yrityskohtaisista ongelmista, Paavola uhkaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)