Vladimir Putinista odotetaan Saksan vaalien suurinta voittajaa

Venäjän presidentti Vladimir Putinin väitetään haluavan eroon Saksan liittokansleri Angela Merkelistä.

Saksassa järjestetään tärkeät vaalit kolmessa osavaltiossa sunnuntaina. Maahanmuutto-, Nato-, länsi- ja kapitalismivastainen Alternative für Deutschland -puolue on tekemässä läpimurron osavaltioiden parlamentteihin. Angela Merkelin johtamalle CDU-puolueelle ennustetaan ainakin yhtä nöyryyttävää tappiota.

Saksalaisissa tiedotusvälineissä eniten huomiota on saanut osakseen AfD-puolueen nousu. Vahvinta AfD:n kannatus on entisen Itä-Saksan alueella, missä maahanmuuttovastaisuus on suurinta. Sachsen-Anhaltin vaaleissa AfD:lle ennustetaan mielipidemittauksissa 17–19 prosentin kannatusta. Rheinland-Pfalzissa AfD:n kannatus on mielipidemittauksissa ollut 9-11 prosenttia ja Baden-Württembergissä 11–13 prosenttia.

Edellisissä vuoden 2011 vaaleissa koko puoluetta ei ollut vielä olemassakaan. Se perustettiin vuonna 2013 eurokriittiseksi puolueeksi ja perustajat olivat enimmäkseen akateemisesta maailmasta ja teollisuudesta. Ensimmäinen puheenjohtaja, taloustieteen professori Berndt Lucke syrjäytettiin valtataistelussa vuonna 2015. Jo tuolloin Lucke totesi, että Venäjän presidentti Vladimir Putinin kannattajat ottivat puolueen haltuun.

AfD:n syrjäytetty puheenjohtaja Berndt Lucke kertoi vastikään, että hänen entinen puolueensa on muuttunut vähintään 90-prosenttisesti Putinin tukijoiksi.

Suoria viitteitä siitä, että Putin tukisi mitenkään AfD:tä ei ole. Sen sijaan Naton korkein strategisen viestinnän asiantuntija Janis Sarts kertoi vastikään brittiläiselle Observer-lehdelle, että Putin haluaa eroon liittokansleri Merkelistä. Natolla on hänen mukaansa siitä todisteita. Sarts ei maininnut haastattelussa erikseen AfD:tä, mutta puhui ”äärimmäisistä voimista vasemmalla tai oikealla”. Hänen mukaansa Putin käyttää pakolaiskriisiä hyväkseen käydäkseen informaatiosotaa ja parhaita kanavia ovat valtavirrasta poikkeavat puolueet ja mediat.

Sunnuntain osavaltiovaaleista odotetaan pettymystä Merkelin kristillisdemokraattiselle CDU-puolueelle, mutta vain yhdessä osavaltiossa on odotettavissa selvä tappio. Baden-Württembergissä vihreät on nousemassa ensi kertaa suurimmaksi puolueeksi. Puolueen kannatus on ollut mielipidemittauksissa tukevasti 32 prosentissa. CDU:n kannatus sen sijaan on keskimäärin 29 prosenttia, mikä tarkoittaisi 10 prosenttiyksikön pudotusta viime vaaleihin nähden.

Rheinland-Pfalzissa CDU:n kannatus on säilymässä samalla tasolla kuin viimeksi. Kannatus on samalla tasolla sosiaalidemokraattisen SPD:n kanssa. Viime vaaleissa SPD voitti CDU:n niukasti.

Saksi-Anhaltissa CDU:n odotetaan säilyttävän kannatuksensa ja pysyvän selvästi suurimpana puolueena. CDU:n hallituskumppanina toimivalle SPD:lle on odotettavissa lähes 10 prosenttiyksikön jättitappiot niin Baden-Württembergissä kuin Saksi-Anhaltissakin.

Vaikka CDU:lle ei ole luvassa kuin yksi jättitappio, sen odotetaan lisäävän paineita Merkeliä kohtaan ennen vuoden 2017 liittopäivävaaleja.

Turvapaikanhakijapolitiikka pysyy edelleen kuumana aiheena ja Merkeliltä vaaditaan koko ajan tiukempia otteita. Jos kriisi ei hellitä, paineet Merkelin vaihtamiseksi kasvavat.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt