Chilen laivaston helikopteri nauhoitti alta löytyvän erikoisen videon marraskuussa 2014. Asiasta kertovan The Driven ilmailuun erikoistuneen War Zone -palstan mukaan video on kuvattu voimakkaalla infrapunakameralaitteella.
Filmille tallentunut ilmiön on hämmentänyt viranomaisia jo kaksi vuotta. Video on annettu julkisuuteen vasta nyt.
Tunnistamattomien lentävien esineiden ja ilmahavaintojen tutkimisesta Chilessä vastaava ilmailuviranomaisten alainen asiantuntijaelin tai muutkaan asiaa tutkineet tahot eivät ole kyenneet selittämään videolla näkyvää ilmiötä.
Infrapunakameraa käyttänyt miehistön jäsen oli havainnut lentävän esineen kahdelta iltapäivällä paljaalla silmällä. Ilmiö näkyi huomattavasti selvemmin infrapunalaitteella. Miehistö otti yhteyden alueella toimiviin tutka-asemiin, mutta yksikään niistä ei kyennyt havaitsemaan erikoista lentävää esinettä, vaikka se näkyikin aivan selvästi sekä helikopterin laitteilla että paljaalla silmällä.
Helikopterin miehistö tarkkaili ja kuvasi ilmiötä peräti kymmenen minuutin ajan. Sen jälkeen se katosi pilvien sekaan ja helikopteri joutui kääntymään takaisin tukikohtaansa.
Havaintoa pidetään äärimmäisen luotettavana. Pilotit kykenivät kuvailemaan tarkasti ”litteän, pitkänomaisen kappaleen”, josta virtasi kahdesta kohtaa ulos jotakin lämpökamerassa selvästi näkyvää kaasua tai nestettä. Voimakkaan lämpöjäljen jättäneet virtaukset eivät näkyneet paljaalla silmällä.
Chilen ilmavoimien kuva-asiantuntijoiden arvion mukaan materiaali on ehdottoman aitoa ja kappale kiinteä. Lisäksi esineen todetaan käyttäytyneen niin, että sen on oltava ”älykkäässä ohjauksessa”.