Suomen kokonaisveroaste on korkea – vuonna 2017 yli 43 prosenttia. Eli maksamme noin 97 miljardia euroa vuodessa veroina ja maksuina.
Verotuksen progressio on tiukka ja marginaaliveroasteet ovat korkeita jo matalilla tulotasoilla. Esimerkiksi 2 400 euroa kuukaudessa tienaavan rajaveroaste on yli 45 prosenttia – siis 100 euron palkankorotuksesta 45 euroa menee verottajalle. Työnantaja joutuu muuten kyseisestä palkankorotuksesta pulittamaan peräti noin 130 euroa; työntekijä saa näin ollen hieman yli kaksi viidesosaa siitä, mitä työnantaja palkankorotuksesta maksaa.
Keskimääräisen palkansaajan rajaveroaste ylittää jo 47 prosenttia ja 50 prosentin marginaaliveroasteen raja rikkoutuu alle 4[nbsp]000 euron kuukausituloilla.
Suomessa työtä verotetaan kireästi.
Hyvä veropolitiikka on sellaista, jossa kana kynitään aiheuttamalla mahdollisimman vähän kalabaliikkia. Tämä tarkoittaa, että hyvä veropolitiikka on tehokasta. Tähän voisi vielä lisätä huomautuksen, ettei kanaa kannata kyniä turhaan. Mutta mikä on turhaa?
Suomessa verotus on kireää, koska julkiset menot ovat niin suuret. Osin kyseessä on tasa-arvoisia mahdollisuuksia luovan ja perustoimeentulosta huolehtivan hyvinvointiyhteiskunnan ominaisuus, mutta liian suuri osa hukkuu tehottomaan verojen käyttöön. Toisaalta, vaikka monet menoerät ovat perusteltuja, niin kaikki eivät suinkaan ole.
Lopulta kuitenkin ainut kestävä mahdollisuus alentaa veroastetta on julkisten menojen leikkaaminen, mikä on päättäjille kryptoniittia. Se nähdään nyt, kun edes noususuhdanteen huipussa vain harvalle tulee mieleen, että nyt jos koskaan niitä julkisia menoja kannattaisi vähentää.
Päättäjiksi pyrkiville on paljon houkuttelevampaa luvata potentiaalisille äänestäjille miljardiluokan korotuksia ynnä muuta kivaa. Tarvittavat verovarat lupausten katteeksi kerätään kasvottomilta ”muilta” tai yrityksiltä – ikään kuin niiden takana ei olisi ihmisiä, työntekijöitä, yrittäjiä ja omistajia. Ihmiset maksavat ”yritysten” verolaskun joko korkeampina hintoina tai syntymättä jääneinä työpaikkoina.
Mutta mikä pahinta, monet tuntuvat ajattelevan, ettei verotuksella ole haittavaikutuksia. On ehdotettu, että kestävyysvajekin hoidetaan verotusta kiristämällä. Miksi edes miettiä vaihtoehtoja?
Suomessa julkisen sektorin tehtävä on hämärtynyt. Oli tilanne mikä tahansa, niin verotus nähdään jonkinlaisena automaattina, jonka vipua voi vetää ja tarvittava rahoitus enemmän tai vähemmän järkeviin hankkeisiin varmistuu käden käänteessä.
Veroautomaattiajattelu ei ole pelkästään pitemmän päälle huonoa talouspolitiikkaa, mutta myös epäreilua niitä kohtaan, joihin verot kohdistuvat. Ennen pitkää järjestelmän hyväksyttävyys alkaa kärsiä äänestäjienkin silmissä.
Istuvan hallituksen linjaus veroasteen ennallaan pitämisestä oli turhan kategorinen ollakseen talouspoliittisesti järkevä, mutta on se ollut oikeansuuntainen suhteessa kireään veroasteeseemme. Tarvitaan kuitenkin enemmän ja parempaa veropolitiikkaa.
Suomeen tarvittaisiin pitkäjänteinen, hallituskaudet ylittävä suunnitelma veroasteen, erityisesti työn veroasteen alentamiseksi. Joskus poliitikkojen käsien sitominen etukäteen on ainut tehokas keino jonkin tavoitteen saavuttamiseksi. Muuten päivän politiikka ja neljän vuoden vaalisykli ajaa asioiden edelle.
Jo kissan nostaminen pöydälle ja asian konkreettinen pohtiminen olisi hedelmällistä. Tällä väestörakenteella asia tulee nimittäin vastaan pikemmin ennemmin kuin myöhemmin.
