Luulisi että kuudenkymmenen vuoden ikään päässyt feministi, aate- ja oppihistorioitsija ei lankeaisi etärakkauteen ja uskoisi mieslirkuttelijaan niin, että lähettää tälle rahaa. Niin kuitenkin tälle maailmaa, tietoa ja kongresseja käyneelle fiksulle muita neuvovalle maailmanparantajalle kävi. Netistä ystäväksi putkahtanut amerikkalaisupseeri ”Stephen” houkutteli romantiikan nälkäisen feministin rakastumaan. Ja silloinhan moni heittää aivot narikkaan – kuten Elinallemme kävi.
Elina Juusolan kirja on varoitus kaikille niille, jotka toivovat ja uskovat enemmän kuin terve järki sallii. Hän oli ilmeisesti jo pitkään odottanut jotakin tapahtuvaksi ihmissuhderintamalla. Odotukset ja toiveet aiheuttavat ihmisessä kuitenkin sellaisen puutostilan, että sopivan niin sanotun Auervaaran kohdatessaan hän ajautuu romantiikan virtaan kuin ajopuu (tunnettu suomalaisen sotahistorian perustermi).
Tarinamme huijari on ilmiselvästi ammattitaitoinen ja laskelmoiva. Hän osaa vuolaasti kertoa omasta elämästään ja päätyä – sopivan pitkälle etäsuhteessa edettyään – nyyhkyttämään omaa vaikeata tilannettaan. Kyse on tietenkin äkillisistä vaikeuksista – tässä tapauksessa hänen tulisi hyväksyttää joitakin lähettämiään tavaroitaan eteenpäin hankalissa viranomaiskäsittelyissä. Onnistuakseen hänen pitäisi saada äkisti rahaa, jota hänellä juuri sillä hetkellä ei ole. Kohta rahaa kuitenkin taas olisi, ja takaisinmaksu olisi turvattu.
Tämän parkaisun nettirakastetulleen hän esittää vasta siitä vaiheessa, jolloin naisparka on jo koukussa ja jolle rahan antaminen on oikeastaan helppo rakkauden ja luottamuksen todistus. Hetken on oltava sopiva, ei liian aikainen, sillä maaperän tulee olla kypsytetty. Yhteisen tapaamisen tulee olla jo houkuttelevasti näköpiirissä, johon verrattuna raha-asia on vain mitätön ohimenevä episodi.
Huijaus vaatii ammattitaitoa
Tarinan ”Stephen” on verbaalivirtuoosi, hän osaa lirkutella Elinallemme niin, että lukijaa suorastaan iljettää samalla kuin myös ihmetyttää. Huijarin sanan käyttö ja oman feikkitarinan rakentelu muodostavat monipolvisen yksilöhistorian, johon hän rakentaa sopivia elementtejä.
Huijarin omaelämänkerta on mielikuvituksellinen, mutta siihen liittyviä yksityiskohtia rikoksia selvittävät tuntevat tyypillisiksi valhe-elementeiksi. Huijari on yksinäinen, eronnut tai leski, pettynyt, kenties hänellä on sairas lapsi (jonka hoitoon kuluu tietysti rahaa), hän haluaa muodostaa pysyvän ihmissuhteen. Totta kai hän lupaa olla ehdottoman uskollinen ja katsoo asiaa pitkälle tulevaisuuteen.
Ovelimmat tekevät kaiken huolellisesti niin, ettei jälkikäteen uhri pääse poliisien avusta huolimatta viestien lähettäjän jäljille. Jopa puhelut tulevat tunnistamattomia teitä, ääni on muokattu sopivan matalaksi, eivätkä kerrotut elämäntarinaan liittyvät yksityiskohdat anna vihjeitä todellisesta huijarin henkilöstä.
Karmea totuus saa uhrin sairastumaan
Huijatuksi tuleva on prosessin alkuvaiheessa eräänlaisessa sairaustilassa: hän kaipaa romanssia, hän on aivan liian hyväuskoinen ja luottaa ihmisten rehellisyyteen. Kun sitten paljastuu, että luottamuksen kohde onkin tarkoin harkittu ja keinotekoisesti rakennettu, uhri on kuin tyrmätty. Tähän liittyy aivan normaalisti myös poliisin suhtautuminen: rahojasi et saa takaisin, rikollinen on peittänyt jälkensä, mitään ei ole tehtävissä.
Elina Juusolan tapauksessa avun tuo vertaistuki ja koettelemuksen kertaaminen kirjoittamalla. Trauma toistetaan eri versioin, mistä Juusola antaa esimerkkejä. Lemmenluritukset – olkootkin tietoyhteiskunnan nettivuorovaikutusta – tuovat mieleen vanhan ajan kirjekuhertelut. Oikeastaan ajat eivät tuossa suhteessa ole muuttuneet: kirjeitse tai netissä on aina ollut mahdollisuudet menestyä niin rahassa kuin rakkaudessakin.
Huijatuksi tulemisella on – paitsi taloudellisia – myös terveydellisiä seuraamuksia. Juusola viittaa johonkin tutkimukseen, jonka perusteella maailmassa tapahtuu huijaus joka viides sekunti. Päivittäin tuhansista vain kolme huijaria otetaan kiinni ja neljä uhria tekee pettymyksen vuoksi itsemurhan.
Juusola neuvoo uhrien ystäviä tukemaan vaan ei syyttävästi moralisoimaan: ”Asetu vilpittömästi osaksi hänen elämäänsä. Soita hänelle päivittäin, kysele kuulumisia ja kutsu hänet mukaasi päivittäisiin harrastuksiin. Huijatut ovat usein yksinäisiä ja emotionaalisesti saarroksissa”.
Kirjoittajan kokema on kuin huijauksen torjunnan oppikirjasta. Kerrataanpa vielä: hän oli maailmanparantaja, feministi ja pasifisti, ja silti hän retkahti etäiseen militanttimieheen! Miten se voi olla mahdollista, kysyy kyyninen sarkastinen toimittaja. Olihan kyseessä uhrina henkilö, joka on muun muassa tutkinut ja luennoinut seksistä, pornografiasta, prostituutiosta ja väkivallasta naisia kohtaan?
Eipä huijarikaan etukäteen tiennyt, miten otolliseen naikkoseen hän osasi sohaista. Juusola kärsi vuosikaudet ennen nettirakkauttaan monista terveysongelmista. Yksi niistä oli äidin kuolemaa seurannut salaperäinen fibromyalgia-sairaus, josta Juusola kärsi pitkään. Huijauksen taitoa ja siihen uskomisen perusteellisuutta kuvastaa, että kun rakkaus oli hehkeimmillään, hän tunsi jopa alkavansa parantua sairauksistaan!! Ahaa: ne taisivat sittenkin olla lähtöisin ns. korvien välistä, mistä huijatuksi tuleminenkin syntyy: rakastumisesta.
Elina Juusola: Sydän saaliina. Romanssihuijarit verkossa. Docendo 2018.
