Verkkouutiset

DJI Mavic 2 Pro -merkkinen kuvauskopteri ilmassa Helsingissä 30. lokakuuta 2019., LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Yle: Viranomaiset ovat alkaneet pudottaa häirintälaitteilla väärissä paikoissa lentäviä drooneja

Poliisin mukaan lentokieltoalueilla lennättämisen rajoituksia rikotaan jatkuvasti ja säännöllisesti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen viranomaiset ovat alkaneet pudottaa kielletyissä paikoissa lentäviä drooneja häirintäjärjestelmien avulla, uutisoi Yle.

Ilmavoimien komentaja Juha-Pekka Keräsen mukaan puolustusvoimilla on häirintälaitteita, joiden avulla pyritään ottamaan kiinni ja katkaisemaan ohjauslinkki, jotta drooni joutuu palaamaan tai laskeutumaan maahan. Hänen mukaansa laitteita on käytetty ja niillä on pudotettu drooneja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Pienet, edullisesti hankittavat droonit ovat yleistyneet, ja niitä käytetään yleensä kuvaamiseen. Drooneja hyödynnetään myös vakoilemiseen ja informaation hankkimiseen.

Droonien lennättäminen on kiellettyä lentokieltoalueilla,  joita on esimerkiksi kriittisen infrastuktuurin kuten ydinvoimaloiden ja muiden energialaitosten lähellä ja puolustusvoimien alueilla.

Häirintälaitteet tehoavat kaupallisesti hankittaviin drooneihin. Sotilaskäytössä olevia drooneja varten on kehitetty ja kehitetään parhaillaan muita torjuntakeinoja.

Puolustusvoimien lisäksi myös poliisilla on keinoja droonien varalle, mutta niistä poliisi on vaitonaisempi.

– Meillä on miehittämättömän ilmailun vastatoimintaan tietyn tyyppistä suorituskykyä, mutta sen tarkemmin emme sitä avaa, poliisiylitarkastaja Vesa Pihajoki sanoo.

Ylen tietojen mukaan kyseessä ovat samanlaiset tai samankaltaiset laitteet kuin puolustusvoimilla.

Pihajoki toteaa, että esimerkiksi lentokieltoalueilla lennättämisen rajoituksia rikotaan jatkuvasti ja säännöllisesti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)