Tavoitteena on yhtiöiden sulautuminen yhdeksi yhtiöksi. Talouspoliittinen ministerivaliokunta on käsitellyt asiaa ja puoltaa sulautumissuunnitelmaa. Asia tulee vielä valtioneuvoston yleisistuntoon loka-marraskuussa. Tämän jälkeen yhtiöiden ylimääräiset yhtiökokoukset päättävät sulautumissuunnitelman hyväksymisestä.
Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Tytti Tuppurainen (sd.) sanoo tiedotteessa olevansa tyytyväinen siihen, että yhdistyvä yhtiö on suomalainen ja sen kotipaikka on Helsinki.
– Lisäksi yhtiön osake listataan ainoastaan Helsingin pörssissä ja yhtiön toimitusjohtaja tulee olemaan suomalainen, sanoo Tuppurainen.
Suomen valtio tulee olemaan toiseksi suurin omistaja arviolta 19,4 prosentin omistuksella. Arcuksen pääomistajasta norjalaisesta Canicasta tulee suurin omistaja arviolta 22,4 prosentin omistuksella.
Uuden yhtiön omistuksesta tulee arviolta 11,6 prosenttia olemaan Altian vajaalla 20[nbsp]000 yksityissijoittajalla. Tuppuraisen mukaan suomalaisten yksityissijoittajien mukanaoloa pidettiin tärkeänä, kun Altia listattiin pörssiin.
– Altian molemmat tuotantolaitokset, Rajamäen alkoholijuomatehdas ja Koskenkorvan tislaamo, jatkavat, ministeri sanoo.
Koskenkorvan tuotannon volyymit tulevat lisäksi ministerin mukaan nousemaan tislaamon tuottaessa jatkossa viljaviinaa myös Arcuksen tuotteisiin.
Lopullinen sulautumispäätös tehdään Altian ja Arcuksen yhtiökokouksissa, jotka pidetään arviolta marraskuussa. Sulautumisen lopullinen sisältö ja täytäntöönpano edellyttävät kilpailuviranomaisen hyväksyntää, jonka arvioidaan kestävän 3-9 kuukautta.